www.teoforum.net

Kohtaamisfoorumi ihmisille, jotka haluavat erottaa ajatuksissaan totuuden epätodesta ja jotka haluavat käyttää voimiaan ihmiskunnan ja muun luomakunnan hyvää elämää edistäviin tekoihin.

... Polkuja hengellisyydestä henkiseen kasvuun…
AjankohtaistaTapahtumakalenteriYhteystiedot






Kansanparannus / kansanlääkintä

  1. Määritelmiä
  2. Kuppaus
  3. Kalevalainen jäsenkorjaus
  4. Luontaislääkintä

1. Määritelmiä

Kansanparannus tai kansanlääkintä tarkoittaa vuosituhansien kokemuksiin ja perinteisiin kansanuskomuksiin ja myytteihin perustuvia käsityksiä sairauksista ja vammoista, ja niiden hoitokeinoja. - Kansanparantajat ovat olleet usein maallikkoja, jotka ovat saaneet oppinsa suvultaan. - Toisaalta myös yhteisöjen arvostetut "tietäjät" eli "shamaanit" ovat olleet kansanparantajia, mutta he ovat osanneet paljon muutakin.

Nykyaikainen lääketiede on kehittynyt kansanparannuksesta, mutta vastustaa usein ankarasti kansanparannuksen hoitokeinoja ennen kuin löydetään tieteellinen selitys, miksi perinteinen hoitokeino toimii.

Uskomuslääkintä tai uskomushoidot tarkoittaa Duodecimin lääketieteen sanaston mukaan tieteelliseen tutkimukseen perustuvan lääkinnän ulkopuolelle jääviä hoitomenetelmiä. - Tämä tarkoittaa, että menetelmää ei ole joko tieteellisesti tutkittu, tai menetelmän vaikutuksesta ei ole saatu tieteellistä näyttöä.

Uskomuslääkinnällä voidaan tarkoittaa myös ihmisten tai eläinten hoitamista menetelmin, jotka eivät kuulu virallisen terveydenhoitojärjestelmän valtakulttuuriin. - Käytännössä virallisilta terveydenhuollon ammattihenkilöiltä ei edellytetä pelkästään tutkimukseen perustuvan lääkinnän käyttämistä, vaan yleisesti hyväksyttyjä ja kokemusperäisiä perusteltuja menettelytapoja koulutuksensa mukaisesti. - Tämä tarkoittaa sitä, että menetelmiä ovat tutkittu kvalitatiivisesti eli kokemusperäisesti ja näin yleisesti todettu niiden toimivan.

Uskomuslääkinnän piiriin kuuluu osittain myös hoitomuotoja, joista voidaan käyttää termejä vaihtoehtolääkintä, vaihtoehtohoidot, täydentävät hoidot, täydentävät hoitomuodot, vaihtoehtoiset hoitomuodot, vointihoidot, kansanparannus, kansanlääkintä ja luonnonlääkintä. - Näiden käsitteiden piiriin kuuluu kuitenkin myös sellaisia vanhastaan käytettyjä hoitomuotoja, joiden vaikuttavuuden nykyinen lääketiede myöntää ja joita näin ollen ei ole pidettävä uskomuslääkintänä, mutta jotka jokin uudempi, vielä tehokkaampi lääkinnällinen menetelmä on lääketieteellisessä käytännössä pitkälti syrjäyttänyt.

Käytännössä käsitteet uskomuslääkintä ja vaihtoehtolääkintä kuitenkin usein samaistetaan keskenään.

Vaihtoehtohoitoja voidaan luokitella käytetyn menetelmän ja vaikutustavan selityksen perusteella:

  • Kokonaisideologoihin, kuten homeopatia ja antroposofinen lääkintä
  • Fysikaalisiin hoitoihin, kuten erilaiset manipulaatiohoidot
  • Asento-, vesi- ja ilmastohoidot
  • Aistivälitteisiin menetelmiin kuten aromaterapia
  • Jotkut hoidot perustuvat myös kasvien lääkkeellisiin vaikutuksiin, ruokavalioon tai vitamiini-, hivenaine- tai paastohoitoihin
  • Näiden lisäksi vaihtoehtohoidoin voidaan pyrkiä puhdistamaan elimistöä esimerkiksi suoliston tyhjennyshoidolla tai kuppauksella tai vaikuttaa kehon energiavirtoihin.
  • Osa vaihtoehtohoidoista, kuten esimerkiksi erilaiset henkiparannukset perustuvat henkiseen vaikutukseen ja voivat olla lähellä virallisen lääketieteen käyttämiä psykoterapioita tai suggestiohoitoja.

2. Kuppaus

Kuppaus on vanha kansanparannuskeino. - Kuppaus perustuu klassiseen humoraaliopin mukaiseen käsitykseen neljästä ihmisessä olevasta perusnesteestä: verestä, limasta, mustasta ja keltaisesta sapesta.

Nämä nesteet saattavat joutua epätasapainoon, jolloin kehossa ilmenee sairauksia ja vaivoja. - Kuppauksessa hoidettavasta poistetaan laskimoverta käyttämällä välineenä kuppaussarvia tai imukuppeja, jotka imeytetään ihoon vetämään verta alipaineen avulla. - Kuppauksen suorittajaa kutsutaan kuppaajaksi tai kuppariksi.

Sekä kuppausta että kahta muuta vanhaa hoitokeinoa, suoneniskentää ja verijuotikkaita (iilimato), on perinteisesti käytetty "pahan" ja "sairaan" veren poistamiseen elimistöstä. - Kuppaus saattaa myös suoraan helpottaa sairauden aiheuttamaa kipua vähentämällä kudoksen sisäistä painetta.

Kuppauksen historiallisena esiasteena voidaan pitää imemistä. - Jos iho vaurioituu tai haavoittuu, vauriokohdassa olevaa likaa tai myrkkyä voidaan pyrkiä poistamaan imemällä ja nuolemalla. - Ihmisten ohella myös muilla eläimillä on tapana nuolla ja imeä haavojaan.

Kuppausta tai sitä läheisesti muistuttavia hoitokeinoja on ollut käytössä varsin monilla kansoilla. Mm. antiikin Kreikassa ja Roomassa kuppausta käytettiin korjaamaan elimistön häiriintynyttä nestetasapainoa. - Islamilaisessa kulttuurissa kuppausta puolestaan käytettiin lähinnä muuttamaan veren ja liman virtaamissuuntaa, jolloin sitä ei tehty suoraan kehon sairaalla alueella.

Kiinalainen kuppausperinne

Kiinassa kuppaus on ollut noin 3000 vuoden ajan yksi tärkeistä perinteisistä hoitomuodoista. - Kuppaajat ovat siellä nykyään tavallisesti sairaaloissa tai klinikoilla työskenteleviä lääkäreitä. - Kuppaamiseen voidaan käyttää eläimen sarvia, onttoja bambupaloja, keramiikka-, lasi- tai muovikuppeja.

Kuppiin muodostetaan alipaine liekin avulla. - Bambukuppeja käytettäessä alipaine saadaan keittämällä niitä ensin yrttikeitoksessa. - Kupit kiinnitetään tietyille kehon pisteille (ns. "akupunktiopisteet") siten, että alipaineen tuottama imuvaikutus aktivoi veren ja imunesteen virtausta.

Perinteisessä kiinalaisessa lääkinnässä kuppausta käytetään hoidettaessa hengitysteiden vaivoja kuten vilustuminen, keuhkokuume ja keuhkoputkentulehdus. - Sillä hoidetaan myös selkä-, niska-, hartia- ja muita lihaskipuja. - Vaivojen katsotaan johtuvan qi- eli energiavirran tukoksista kehossa. - Kuppauksella pyritään akupisteiden kautta avaamaan tukokset meridiaaneissa.

Kiinassa on harjoitettu muun muassa seuraavia kuppausmenetelmiä

  • Kiinteä kuivakuppaus - kupit pidetään paikoillaan kuppauspisteiden päällä
  • Nopea kuivakuppaus - kuppeja nostellaan iholla
  • Liukukuppaus - kuppeja liu'utetaan iholla esimerkiksi öljyn avulla, tunnetaan myös nimellä imukuppihieronta (tehokasta mm. kosmeettiseen selluliittiin)
  • Neulakuppaus - kuppeja käytetään akupunktioneulojen kanssa siten, että neulat jäävät kupin sisään
  • Moksakuppaus - moksapala tai -neula jätetään kupin sisään
  • Vaihtokuppaus - useita kuppeja nostetaan vuoron perään sarjana
  • Mikroverenpäästö - ihoon pistetään pieni haava ja kuppiin imetään verta
  • Yrttikuppaus - iholle asetetaan yrttikeitosta sisältäviä kuppeja

Suomalainen kuppausperinne

Suomessa kuppausta on harjoitettu ilmeisesti 1400-luvulta lähtien. Jopa Mikael Agricola kehotti 1500-luvulla rukouskirjansa kalenterissa talonpoikia kuppauttamaan itsensä ennen toukotöitä.

Kuppaus on toimitettu Suomessa perinteisesti saunassa. - Kuppauskupuina on ennen vanhaan käytetty venttiilimekanismilla varustettuja lehmänsarvia, joihin alipaine on saatu aikaan imemällä niistä ilmaa pois.

Kuppaus on yhä Suomessa käytössä ns. vaihtoehtolääkinnällisenä hoitokeinona. - Muualta kuppaus on Kiinaa lukuun ottamatta lähes kadonnut.

Suomalaisessa kuppauksessa käytetään nykyisin joko lasisia imukuppeja tai muovisia sarvia, joiden päässä on kuminen imupallo. - Kuppaus aloitetaan tavallisesti hieronnalla.

Itse kuppaus tehdään yhdessä tai useammassa vaiheessa. - Ensin laskimoveri aktivoidaan asettamalla imukupit suonten määrittämiin kuppauspisteisiin. - Märkäkuppauksessa imuvaiheiden välissä kupattavan kehoon tehdään haavoja joko haavaleikkurilla tai kuppauskirveellä, ja sen jälkeen imukupit imetään jälleen ihoon kiinni. - Kuppausta voidaan jatkaa kunnes veren tulo tyrehtyy tai veri muuttuu maitomaiseksi. - Lopuksi imukupit poistetaan ja ulos vuotanut veri pestään pois.

Kuivakuppauksessa tehdään vain ensimmäinen imuvaihe ilman haavojen iskentää.

Märkäkuppauksessa verta poistuu tavallisesti 300–600 ml, eli suunnilleen saman verran kuin verenluovutuksessa.

Lähteet:

3. Kalevalainen jäsenkorjaus

Kalevalainen jäsenkorjaus on satoja vuosia vanha kansanparannusmuoto, jolle löytyy myös lääketieteellistä pohjaa. - Jäsenkorjauksessa tarkastellaan ihmisen yleistä olemusta, ryhtiä ja liikkumista.

Käsillä hoitaminen tuli tunnetuksi lääketieteen tohtori Elias Lönnrotin ansiosta, kun sitä "Kalevalassa" kuvakielellä kuvattiin. - Jo 1700–luvulla myös Gabriel Maxenius oli tuonut väitöskirjassaan esille peukalolla hoitamisen.

Pääosin Pohjanmaalla nämä parannustaidot ovat säilyneet sukupolvilta toisille.

Yleisin hoitomuoto on "jäsenkorjaus", joka on saanut eri muotoja viimeisen vuosikymmenen aikana. - Kokonaisvaltaisinta osaamista edustaa "kalevalainen jäsenkorjaus", joka perustuu kehon koko tukirakenteen kineettisen ketjun tasapainottamiseen mobilisaatiokäsittelyn avulla.

Kalevalaisessa jäsenkorjaushoidossa tasapainotetaan mobilisaatiokäsittelyn avulla hoitoa tarvitsevan koko tukirakenteen kineettinen ketju aina jalkapohjista kallonrajaan saakka. - Jäsenkorjauksella haetaan liikkuvuutta nivelille ja lihaksille. - Hoito alkaa aina asentovirheiden katsomisesta. - Lihaksia muotoillaan keholle sopivaan muotoon avaamalla kudosnesteiden kiertoa. Samalla avataan hermopinteitä ja käytetään akupisteitä hyväksi. - Perinteen tuoman kokemuksen kautta voidaan lihastasapainoista sekä hermoheijasteista lukea ongelmien aiheuttajat, jolloin ei päädytä hoitamaan pelkästään kipukohtaa, vaan myös itse ongelman aiheuttajaa hoidetaan.

Tutkimuksin on osoitettu, että jäsenkorjaus parantaa vaivoja vaikuttaen kipuun ja sen aiheuttamaan haittaan, toimintakykyyn sekä elämän laatuun. - Lääketieteellisen avun lisäksi "kalevalaisessa jäsenkorjauksessa" olennaista on myös ajan antaminen ihmiselle kokonaisuutena.

Monelle surut uivat kehoon selän kautta. - "Kalevalainen jäsenkorjaus" on myös sielunhoitoa, jota kautta päästään syviin syihin.

Nykyinen "kalevalainen jäsenkorjaus" on Olavi Mäkelän kehittämä "mobilisaatiohoito", joka on dokumentoitu ja suojattu n. 3 vuotta kestäväksi koulutusohjelmaksi "Kansanlääkintäseura ry":ssä.

Lähipiiristään oppimaansa jäsenkorjaustaitoa kehittämällä Olavi Mäkelä ja Pentti Penttilä loivat perustan tälle koulutukselle.

Jäsenkorjaus voidaan jakaa kahteen pääryhmään: "mobilisaatioon" perustuvat, kuten "Kalevalainen jäsenkorjaus" ja "manipulaatioon" perustuvat, "muut jäsenkorjausmenetelmät".

Kalevalaista mobilisaatiohoitoa on tutkittu lääketieteen kannalta 1980-luvultä lähtien, jolloin LT Antti Hernesniemi aloitti yhteistyön Olavi Mäkelän ja Pentti Penttilän kanssa Kaustisella.

Suomessa menetelmää käyttää noin 300 koulutettua jäsenkorjaajaa ja Kuopion yliopistossa on tehty pilot -tutkimus Olavi Mäkelän ja Pentti Penttilän antamista hoidoista.

Kalevalaista jäsenkorjauskoulutusta antaa ainoastaan "Kansanlääkintäseura ry"., joka on suojannut "Kalevalaisen jäsenkorjauksen" hoito- ja koulutustoiminnan EU-tavaramerkillä.

Lähteet:

4. Luontaislääkintä

Luontaislääkintä tarkoittaa luonnonmukaisten hoitojen käyttämistä, joiden ei tulisi häiritä elimistön normaalia toimintaa. - Luontaislääkinnän kannattajat käyttävät hoidoista myös nimityksiä "luontaislääketiede" ja "luonnonlääketiede".

Luontaislääkinnässä on tavallisesti pyrkimyksenä tukea ja edistää elimistön omaa paranemiskykyä. - Luontaislääkinnän lähestymistavassa pyritään koko ihmisyksilön huomioimiseen, millä tarkoitetaan yleensä sitä, että ihminen nähdään fyysisen kehon, mielen ja hengen kokonaisuudeksi, ja hoitojen on tarkoitus vaikuttaa näihin kaikkiin puoliin.

Luontaislääkinnän muotoja ovat esimerkiksi fytoterapia eli kasvilääkintä, luontaishoitooppi (keskieurooppalainen), naturopatia, perinteinen kiinalainen lääkintä sekä akupunktio, intialainen lääkintä eli ayurveda, homeopatia, aromaterapia, hieronta, kiropraktiikka, naprapatia, osteopatia, polariaterapia, refleksologia eli vyöhyketerapia, antroposofinen lääketiede, shiatsu, reiki, väriterapia ja Alexander-tekniikka.

Manipulaatiohoitoja, kuten osteopatiaa, naprapatiaa ja kiropraktiikaa antavat Suomessa tarvittavan ammatillisen pätevyyden omaavat henkilöt.

Myös akupunktiota käytetään nykyisin joskus osana virallisen lääketieteen hoitomuotoja, vaikka sen vaikuttavuudesta ollaan erimielisiä.

Useimmat luontaislääkinnän muodoista ovat lääketieteen kannalta uskomuslääkintää ja tiedeyhteisössä näitä oppeja ei katsota tieteellisiksi.

Historiaa

Luontaislääkintää ovat kautta aikojen harjoittaneet "kansanparantajat", mutta myös historiallisesti merkittävät henkilöt ovat vaikuttaneet sen kehitykseen. - Länsimaisen lääketieteen isää, kreikkalaista Hippokratesta (s. v. 460 eaa.), voi pitää myös länsimaisen luontaislääkinnän uranuurtajana. - Häneltä on peräisin luontaislääkinnän tärkein periaate, luonnollisten parantumisvoimien herättäminen. - Hippokrates painotti parantumisessa terveellistä ruokavaliota ja terveitä elämäntapoja.

Keskiajalla kasvilääkintää harjoitettiin luostareissa, joissa viljeltiin lääkekasveja. - Uudelle ajalle tultaessa Paracelsus (1494–1541) toi esiin luonnollisten elämäntapojen sairauksia ehkäisevää ja parantavaa vaikutusta. - Kuuluisa kasvitieteilijä ja Upsalan yliopiston lääketieteen professori Carl von Linné (1707–1778) luennoi terveistä elämäntavoista ja kuvasi lukuisien lääkekasvien vaikutuksia teoksessaan ”Clavis medicinalis” ("Lääkinnän avain").

1800-luvulla esiintyi useita länsimaisen luontaislääkinnän kehittäjiä.

Koulutus

Saksassa lääkäreiksi opiskelevien opintoihin kuuluu "luontaishoito-oppia" (saks. "Naturheilverfaren" tai "Erfahrungsheilkunde"), johon voi myös erikoistua.

Luontaishoito-opin viisi klassista menetelmää ovat:

  • Fytoterapia eli kasvilääkintä
  • Vesi- ja lämpöhoidot
  • Terveellinen ruokavalio (myös paastot)
  • Liikunta- ja hierontahoidot
  • Terveet elämäntavat

Luontaishoito-opissa pyritään käynnistämään ja tukemaan elimistön itseparantamista.

Yksi yleisimmin käytetyistä luontaishoidoista on naturopatia eli luontaishoito-opin Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja Englantiin levinnyt versio. - Naturopatian opiskelijan ei tarvitse olla lääkäri ja koulutus kestää näissä maissa noin 4 vuotta.

Naturopatiassa käytettyjä hoitomuotoja ovat mm. ravitsemus-, paasto-, yrtti- ja vesihoidot sekä hieronta. - Luontaishoito-opissa ja naturopatiassa on tavoitteena kohentaa koko kehon yleisterveyttä ja useita hoitomenetelmiä käytetään rinnakkain.

Maailman terveysjärjestö (WHO) käyttää termiä "traditionaaliset hoitomuodot" ("traditional medicine") tarkoittamaan hoitoja, joita käytettiin ennen modernin lääketieteen käyttöönottoa.

Traditionaalisilla hoitomuodoilla tarkoitetaan sukupolvelta toiselle siirtyneitä tietoja, taitoja ja käytäntöjä, jotka ovat liittyneet kokonaisvaltaiseen parantamiseen sekä terveyden ylläpitämiseen.

Maailman terveysjärjestö (WHO) pyrkii edistämään traditionaalisten hoitomuotojen turvallista käyttöä. Se on kerännyt Genevessä sijaitsevaan arkistoon tietoja lääkekasvien ominaisuuksista ja käytöstä ja luetteloinut n. 20 000 lääkekasvia.

Lähteet: