www.teoforum.net

Kohtaamisfoorumi ihmisille, jotka haluavat erottaa ajatuksissaan totuuden epätodesta ja jotka haluavat käyttää voimiaan ihmiskunnan ja muun luomakunnan hyvää elämää edistäviin tekoihin.

... Polkuja hengellisyydestä henkiseen kasvuun…
AjankohtaistaTapahtumakalenteriYhteystiedot






Hengelliset ritarikunnat

  1. Yleistä
  2. Johanniittain/Maltan ritarikunta
  3. Temppeliherrain ritarikunta
  4. Saksalainen ritarikunta
  5. Kalpaveljestön ritarikunta

1. Yleistä

Hengelliset ritarikunnat ovat alkuaan katolisen kirkon alla toimineita munkki- ja luostarijärjestöihin rinnastettavia hengellisiä asejärjestöjä, jotka saivat pääosin alkunsa keskiajalla ensimmäisen ristiretken aikana ja sen jälkeen.

Hengelliset ritarikunnat vaalivat kristityn ritarin ihannetta, jossa yhdistyi sotilaallinen urheus ja hurskaus. - Hengellisten ritarikuntien alkuperäisinä tehtävinä olivat taistelu vääräuskoisia vastaan, Pyhän maan suojelu sekä pyhiinvaeltajien ja sairaiden hoito. - Ristiretkien päätyttyä Lähi-idässä toimineet hengelliset ritarikunnat siirtyivät Eurooppaan.

Merkittävimpiä hengellisiä ritarikuntia olivat Johanniittain (sittemmin Maltan) ritarikunta, Temppeliherrain ritarikunta ja Saksalainen ritarikunta sekä Kalpaveljesten ritarikunta Baltian käännyttämiseksi. - Näiden lisäksi Lähi-idässä toimi muun muassa spitaalisten ritarien perustama Pyhän Lasaruksen ritarikunta.

Vanhat suuret ritarikunnat on lakkautettu Saksalaista ritarikuntaa ja Johanniittoja lukuun ottamatta. - Temppeliherroja syytettiin kerettiläisyydestä ja ritarikunta tuhottiin. - Kalpaveljien sulauduttua Saksalaiseen ritarikuntaan, se kuihtui uuden ajan alussa poliittisesti merkityksettömäksi hyväntekeväisyysjärjestöksi, joka lakkautettiin v. 1809. - Se perustettiin uudelleen muutamaa vuosikymmentä myöhemmin.

Katolisella Johanniittain ritarikunnalla (Maltan ritarikunnalla) on lähes katkeamaton historia ja sen poliittisesta vaikutusvallasta kertoo nykyinen monen valtion tunnustama suvereeni puolivaltiollinen status.

Myös Iberian niemimaalla syntyi reconquistan (kristittyjen suorittama maan takaisinvalloitus muslimeilta) aikana lukuisia hengellisiä ritarikuntia, kuten Santiagon ja Calatravan ritarikunnat Espanjassa sekä Kristuksen ritarikunta Portugalissa.

Luettelo hengellisistä ritarikunnista (perustamisjärjestyksessä):

  • Johanniittain ritarikunta – (1080) 1099
  • Temppeliherrain ritarikunta – 1120
  • Pyhän Lasaruksen ritarikunta – 1142
  • Calatravan ritarikunta – 1158
  • Santiagon ritarikunta – 1170
  • Montjoien ritarikunta – 1173
  • Avizin ritarikunta – 1176
  • Saksalainen ritarikunta – 1193
  • San Jorge de Alfaman ritarikunta – 1201
  • Kalparitaristo – 1202
  • Dobrzynin ritarikunta – 1216
  • Tuomaksen ritarit – 1227
  • Siunatun Neitsyt Marian ritarikunta – 1261
  • Santa Maria de Espanan ritarikunta – 1275
  • Montesan ritarikunta – 1317
  • Kristuksen ritarikunta – 1319
  • Pyhän Haudan ritarikunta – 1342
  • Lohikäärmeen ritarikunta – 1408
  • Meidän Betlehemin Rouvamme ritarikunta – 1459
  • Pyhän Yrjön ritarikunta – 1464
  • Pyhän Stefanuksen ritarikunta – 1561
  • Pyhän Hengen ritarikunta – 1578
  • Pyhän karitsan ritarikunta – 1935
  • Konstantinus Suuren Ritarikunta – 1953
  • Johanniittain-/Maltan ritarikunta

2. Johanniittain ritarikunta (Pyhän Johanneksen hospitaalin sääntökunta Jerusalemissa, nyk. Maltan ritarikunta / Maltalaisritarit)

Yhä edelleen toimivista ritarikunnista on vanhin roomalaiskatolinen Johanniittain ritarikunta ("Pyhän Johanneksen hospitaalin sääntökunta Jerusalemissa"), joka yleisimmin tunnetaan nykyisin nimellä Maltan ritarikunta tai Maltalaisritarit.

Se syntyi v. 1099, kun ristiretkeläiset valloittivat Jerusalemin. Valloituksen jälkeen hospitaali sai merkittäviä maalahjoituksia sekä valloitetuilta alueilta että läntisestä Euroopasta.

Ritarikunta alkoi toimia myös temppeliherrojen kaltaisena aseellisena taistelujärjestönä, joka osallistui ristiretkiin ja myöhemmin sotiin turkkilaisia vastaan itäisellä Välimerellä. - Se pohjautui v. 1070 italialaisten kauppiaitten Jerusalemiin perustamasta sairaalasta, jonka suojeluspyhimyksenä oli Johannes Kastaja. - Veljeskunta perustettiin sairaalan suojelemiseksi ja tukemiseksi.

Toiminta hospitaalissa sairaiden hyväksi muodosti alkuun ritarikunnan toiminnan ytimen. - Hospitaali saattoi ottaa hoitoonsa 2000 potilasta ja sillä oli jopa oma synnytysosastonsa yksittäisine vuoteineen ja vastasyntyneille varattuine kehtoineen.

Sairaanhoidollisen toiminnan ohella sääntökuntaan syntyi pian myös sotilaalliseen toimintaan keskittynyt haara. - Tähän johti ilmeisesti sekä aatelissyntyisten liittyminen johanniittoihin että temppeliherrain vaikutus. - Sotilaallinen toiminta oli jatkossa merkittävää Jerusalemin kuningaskunnan kannalta.

V. 1133 paavi Paschalis II tunnusti ritarikunnan itsenäiseksi organisaatioksi; sääntökunnaksi se hyväksyttiin varsinaisesti vasta v. 1154.

Jäsenistö koostui sotapalvelustaan suorittavista ritareista, kirkollisia tehtäviään suorittavista papeista ja sairaiden hyväksi työskentelevistä veljistä.

Myöhemmin…

V. 1206 pidetyssä yleiskapitulissa annetut säädökset antavat kuvan täysin muodostuneesta ritarikunnasta, jolle hospitaalitoiminta muodosti vain toissijaisen osan toiminnasta. - V. 1230 alkaen ritariveljien asema olikin pappisveljiä merkittävämpi. Ja v. 1262 päätettiin, että Johanniittain johdossa voi toimia vain ritari, eikä enää pappi. - Käytännössä myös muut korkeimmat virat oli varattu ritareille.

Vuosisatojen kuluessa Johanniittain Ritarikunta on joutunut siirtämään pääpaikkaansa useasti. - Sääntökunnan toiminnan keskus oli v. 1187 saakka Jerusalemissa, vv. 1191–1291 Akkossa. - Palestiinan menetyksen jälkeen Johanniitat siirtyivät Limassoliin, Kyprokselle v. 1291.

V. 1306 Johanniitat valloittivat Rhodoksen, jonne päämaja siirtyi v. 1309. - Kun turkkilaiset valloittivat saaren v. 1522, Johanniitat siirtyivät edelleen Maltalle v. 1530, joka toimi ns. Maltan ritarikunnan keskuksena aina vuoteen 1798. - Napoleonin vallattua Maltan ja hajotettua ritarikunnan, pakenivat heikentyneen ritarikunnan jäsenet viimeisen Suurmestari Paavalin (Venäjän Tsaari) suojeluksessa Pietariin.

Historiallisen Maltan ritarikunnan toiminta ja olemassaolo voidaan perustellusti katsoa päättyneeksi Napoleonin valloitukseen v. 1798 sekä Paavi Pius VII julistukseen (v. 1802), jolla hän julisti Maltan ritarikunnan yksipuolisesti katoliseksi ritarikunnaksi.

Maltan ritarikunta perustettiin uudestaan Roomaan v. 1834. - Tätä katolista ritarikuntaa kutsutaan Maltan Ritarikunnaksi (virall. "Jerusalemin Pyhän Johanneksen suvereeni sotilaallinen ja hospitaliitta–ritarikunta; Rhodoksen ja Maltan ritarikunnaksi sanottu - SMOM") on suvereeni, valtion kaltainen kansainvälisoikeudellinen toimija ilman omaa valtiollista aluetta. - Maltan ritarikunnan hallussa on ekstraterritoriaalialueet Roomassa sekä Maltalla.

Nykyään sillä on noin 12000 jäsentä ja 80000 vapaaehtoista avustajaa. - Ritarikunnan päämaja, jossa myös suurmestari asuu, sijaitsee Roomassa. - Siellä ritarikunnan omistuksessa on kirkko, palatsi ja huvila.

Ritarikunnalla on kansainvälisesti tunnustettu asema itsenäisenä valtiona, diplomaattiedustus yli 50 maassa, oma postimerkki, autojen rekisterikilvet ja raha. Sillä on oikeus antaa myös passeja.

V. 2013 alussa järjestö, joka on edelleen yksi maailman suurimmista humanitaarisista organisaatioista (auttaa mm. pakolaisia ja kodittomia) ja toimii 120 maassa, juhlisti 900 vuotta sitten saamaansa tunnustusta paavilta, joka takasi järjestölle itsenäisen valtion statuksen.

Johanniittain Ritarit myötävaikuttivat kansainvälisen mm. Punaisen Ristin perustamiseen (v. 1863).

Ritarikunta tukee myös kehitysmaiden terveydenhuollon kehittämistä.

Johanniittain Ritarikunnan saksankielinen jaosto

on käytännössä toiminut yhtäjaksoisesti aina ritarikunnan perustamisesta nykypäivään asti. ”Balley Brandenburg des Ritterlichen Ordens Sankt Johannis vom Spital zu Jerusalem” kääntyi reformaation aikana 1500-luvulla protestanttiseksi. - Tämän mahdollisti osaksi saksankielisen jaoston jo 1300-luvulla nauttima erityinen autonominen status.

Aiemmin saksankielisen jaoston alaisina, v:sta 1946 itsenäisinä jaostoina toimivat Alankomaiden ja Ruotsin ritarit. - Englantilainen Anglikaaninen jaosto perustettiin v. 1831 (lähinnä v. 1798 väliaikaisesti lakkautetun Maltan ritarikunnan jatkajana).

Nämä neljä itsenäistä jaostoa ovat liittoutuneet ja muodostivat protestanttisen ns. Johanniittain Allianssin (v. 1961).

3. Temppeliherrain ritarikunta ("Kristuksen ja Salomon temppelin Köyhien Ritarien Veljeskunta")

Temppeliherrain ritarikunnan syntyhistoria juontaa juurensa aina varhaiskeskiajalle, jolloin lännellä oli kaksi päämäärää: pyrkiä pysäyttämään islamin eteneminen Euroopan mantereelle ja vallata Jerusalem Ristiretkien aikana.

V. 1119 burgundilainen prinssi Hugh de Payens ja Godfrey de Saint Adhemarin perustivat seitsemän muun ritarin kanssa Pyhällä Maalla, Jerusalemissa, "Kristuksen ja Salomon temppelin Köyhien Ritarien Veljeskunnan". - Sen jäsenet lupasivat valassaan suojella pyhiinvaeltajia, auttaa köyhiä sekä valvoa siveyttä ja yleistä kuuliaisuutta. - Veljeskunta vaikutti laajalti Euroopassa ja Lähi-idässä vv. 1119–1307.

Temppeliherrain ritarikunta oli ensimmäisiä hengellisistä ritarikunnista, ja ranskalaisen sisterssiläismunkki Bernhard Clairvauxlaisen (1090–1153) laatimat säännöt ja organisaatio olivat esikuvana useille muille ritarikunnille. - Sääntöjen mukaan jäsenen tuli olla ritari ja aatelinen sekä luovuttaa omaisuutensa ritarikunnalle.

Temppeliherrat olivat alun perin vaatimattomia soturimunkkeja, mutta heidän järjestönsä kasvoi pian yhdeksi keskiajan Euroopan taloudellisesti vaikutusvaltaisimmista järjestöistä. - Temppeliherrojen vaurauden kasvaessa heitä alettiin pelätä ja he alkoivat saada vihamiehiä. - Lopulta 1300-luvun alussa Temppeliherrain ritarikunta hävitettiin ja sen jäsenet joutuivat vainojen kohteeksi.

Järjestö

Temppeliherrat olivat munkkiveljeskunta, ja ritarikunnan jäsenet vannoivat köyhyys- ja siveysvalan (selibaatti). - Munkkien tavoin temppeliherrat osallistuivat päivän kaikkiin hetkipalveluksiin ja rukoilivat säännöllisesti. Uhkapeli, kiroileminen ja juovuksissa esiintyminen oli kielletty.

Temppeliherrat nukkuivat yhteisissä makuusaleissa ja söivät ateriansa yhdessä. - He eivät kuitenkaan eläneet munkkien tavoin luostarissa, eikä heiltä edellytetty samanlaista omistautumista pyhille teksteille. - Temppeliherrojen tärkein velvollisuus oli uskon puolesta sotiminen.

Toisen ristiretken aikaan ritarikuntaan kuului jo 600 ritaria, ja 1100-luvulla Temppeliherrain ritarikunnasta tuli Syyrian ja Palestiinan suurimpia maanomistajia. - Lisäksi temppeliherrat omistivat runsaasti rakennuksia ja tontteja Euroopassa, esim. Pariisissa sekä Lontoossa, jossa heillä oli mm. oma satamalaituri. - Vv. 1191–1192 ritarikunta omisti koko Kyproksen saaren.

Temppeliherrat saivat paavilta useita erivapauksia, jotka soivat heille mm. veronkanto-oikeuden hallitsemillaan alueilla, mikä johti heidän varallisuutensa ja vaikutusvaltansa nopeaan kasvuun.

Osa ritarikunnan jäsenistä keskittyi kokonaan pankkitoimintaan, sillä ristiretkeläiset uskoivat usein kalleutensa temppeliherrojen huostaan. - Ritarikunta aloitti pankkitoiminnan kyetäkseen paremmin hallinnoimaan paisuvaa omaisuuttaan. Temppeliherrat harjoittivat myös rahanlainaamista, vaikka kirkko oli kieltänyt koronkiskonnan laittomana toimintana.

Temppeliritarien Lontoon päämajaa pidettiin 1200-luvulla niin turvallisena, että siellä säilytettiin jopa Englannin kruununjalokiviä. - Ajan mittaan temppeliritarit hallinnoivat myös Ranskan valtionkassaa ja vartioivat paikallisissa tukikohdissaan arvoesineitä ja arvokkaita asiakirjoja maksua vastaan. - Upporikas ritarikunta lainasi valtavia rahasummia niin kuninkaille kuin paaveillekin.

Asiakas saattoi tallettaa rahaa ritarikunnan haltuun ja saada siitä vastineeksi salakirjoituksella kirjoitetun asiakirjan. Esittämällä asiakirjan temppeliritarien tukikohdassa missä tahansa Euroopassa tai Lähi-idässä asiakas saattoi nostaa tallettamansa summan paikallisessa valuutassa. - Nykyaikaisia matkasekkejä muistuttava järjestelmä lisäsi pyhiinvaeltajien matkanteon turvallisuutta, mikä oli ollut temppeliritarikunnan alkuperäinen tarkoituskin.

Ritarikunnan organisaatio:

  • Suurmestari, joka oli vastuussa ainoastaan paaville
  • Senesalkki
  • Marsalkka
  • Provinssien komentajat eli mestarit, jotka toimivat suurmestarin alaisuudessa.

"Provinsseja" olivat: Antiokia, Akvitania, Apulia, Aragon, Englanti, Jerusalem, Jerusalemin kuningaskunta, Kreikka, Poitou, Portugali, Provence, Saksa, Sisilia, Tripoli ja Unkari.

Provinssit oli jaettu "taloihin" eli "preceptoreihin", joilla jokaisella oli oma komentajansa.

Ritarikunnan jäsenet jakaantuivat neljään ryhmään:

  • Ritarit, jotka muodostivat raskaan ratsuväen
  • Asemiehet, jotka muodostivat kevyen ratsuväen, joka värvättiin alemmasta säädystä kuin ritarit
  • Talonpojat, jotka huolehtivat ritarikunnan maaomaisuudesta
  • Kappalaiset, jotka huolehtivat ritarikunnan hengellisistä tarpeista

Enimmillään järjestöön kuului lähes 20 000 jäsentä, joista tosin vain kymmenesosa oli ritareita.

Myöhemmin…

Temppeliherrojen sotilaallinen merkitys väheni 1200-luvulla, sillä vapaaehtoisia ei enää tullut Euroopasta entiseen tapaan. Myös hengellisten ritarikuntien keskinäinen kilpailu alkoi heikentää temppeliherroja. - Akkon kukistuttua (v. 1291) temppeliherrat siirsivät päämajansa Kyprokselle. - Kyprokselta ritarikunta siirtyi pian Etelä-Ranskaan. Tämän jälkeen järjestön vaikutusvalta Euroopassa kasvoi, mutta samalla sen maine alkoi kärsiä.

Temppeliritarit olivat riitaantuneet Ranskan kuninkaan Filip IV Kauniin ja paavi Klemens V:n kanssa, ja lokakuussa 1307 kaikki Ranskan temppeliritarit, viimeinen suurmestari Jacques de Molay heidän joukossaan, oli pidätetty. - Vangittuja temppeliherroja kuulusteltiin, ja heidät saatiin kidutuksen avulla tunnustamaan, tai niin ainakin väitettiin kansalle, että ritarikunnassa oli syyllistytty seuraaviin tekoihin:

  • Kristuksen kieltäminen
  • Ristin polkeminen ja sylkeminen
  • Epäjumalan palvonta
  • Sodomiaan, jolla tarkoitettiin homoseksuaalisuutta

Kirkollinen tuomioistuin tuomitsi de Molyn elinikäiseen vankeuteen. Tuomion kuultuaan hän perui tunnustuksensa, mikä oli tuohon aikaan kuolemalla rangaistava teko. - Filip poltatti hänet roviolla.

Järjestön lakkauttamisen jälkeen temppeliherrojen omaisuus siirtyi Ranskassa valtiolle, samoin maaomaisuus Kastiliassa ja Englannissa. - Muualla omaisuus jaettiin muiden veljeskuntien haltuun. - Osa temppeliherroista liittyi Johanniittoihin.

Portugalin kuningas Dinis pyysi temppeliritareita liittymään perustamaansa Kristuksen veljeskuntaan, sillä temppeliherrojen katsottiin tehneen maalle suuria palveluksia "reconquistan" aikana. - Vähitellen uusi ritarikunta vaurastui niin, että 1400-luvulla se saattoi avokätisesti tukea kuningas Henrik Merenkävijän löytöretkiä.

Kristuksen ritarikunta otti päämajakseen temppeliherrojen entisen Portugalin päämajan Tomarissa, jonka jykevä linna ja luostarikompleksi oli alun perin rakennettu maurien valtakunnan rajalle kristittyjen turvaksi.

Skotlannissa temppeliritarius säilyi Ohdakkeen veljeskunnan nimellä ja Vatikaanissa Kristuksen ritarikuntana.

4. Saksalainen ritarikunta

Saksalainen ritarikunta ("fratrum Theutonicorum ecclesiae S. Mariae Hiersolymitanae" tai "hospitale sancte Marie Theutonicorum Jerosolimitanum" tai "Ordo domus Sanctae Mariae Teutonicorum") perustettiin Lyypekin ja Bremenin porvarien aloitteesta Akkossa (v. 1190) auttamaan vaikeuksiin joutuneita ja sairastuneita pyhiinvaeltajia ja ristiretkeläisiä.

Aluksi järjestö oli Akkon lähellä sijainnut kenttäsairaala, mutta se muuttui pian aseistetuksi järjestöksi. - V. 1198 paavi Clemens III vahvisti ritarikunnan hengellis-sotilaallisen luonteen.

Myöhemmin tähän ritarikuntaan liittyi (v. 1237) Kalpaveljesten ritarikunta (lat. "Fratres militae Christi"), joka oli perustettu Riiassa.

Saksalaisen Ritarikunnan yksi päätehtävistä liittyi sairaalatoimintaan ja sillä oli keskiajalla erityisesti Pohjois-Euroopassa keskeinen merkitys kristinuskon levittämisessä sekä ulkoapäin uhanneiden sotilaallisten uhkien torjumisessa. - Ritarikunnan keskuspaikka on nykyään Wienissä.

Jäsenistö oli jaettu ritareihin, pappismunkkeihin ja palveleviin veljiin. - Ritarikunta oli aluksi erittäin pieni, v. 1210 jäseniä oli korkeintaan parikymmentä.

Saksalaisesta ritarikunnasta tuli erittäin suosittu 1230-luvulla mm. siksi, että paavi lupasi synnit anteeksi kaikille pakanallisia preussilaisia vastaan taistelleille ja siksi, että ritariksi pääsy oli harvoja mahdollisuuksia talojen nuoremmille pojille, jotka jäivät perinnöstä osattomiksi.

Kokelaalle esitettiin kysymyksiä, joissa hänen piti kieltää kuuluvansa toiseen ritarikuntaan, olevansa naimisissa, omaavansa fyysistä epämuodostumaa tai olevansa maaorja. - Hänen piti puolestaan olla valmis mm. taistelemaan Palestiinassa ja hoitamaan sairaita.

Hyväksymisen jälkeen ritarin piti tehdä siveyslupaus, luopua omaisuudestaan ja luvata tottelevansa suurmestaria ja Jumalaa elämänsä loppuun asti. - Ritarilla ei ollut juuri mitään sallittuja huvituksia. - On kuitenkin kyseenalaista, pystyttiinkö pidättyvyyslupauksia aina pitämään valloitusten tuomien ryöstösaaliiden houkutuksen edessä.

Ritarit tulivat enimmäkseen Saksasta, vaikka kansallisuutta ei mitenkään oltu rajoitettu. - Syntyperällä ei aluksi ollut suurta merkitystä, mutta v. 1340 vaadittiin jo pääsääntöisesti jalosukuisuutta. - Ritarikuntaa johti suurmestari apunaan neuvosto, jossa oli viisi maamestaria.

Keisari Henrik VI:n paavilta hankkiman suosionosoituksen ja keisari Fredrik II:n lahjoitusten turvin ritarikunnasta kasvoi kukoistava järjestö, jolla oli omaisuutta Palestiinassa, Saksassa, Italiassa ja Kreikassa. - Vuodesta 1226 järjestön toiminta keskittyi Itä-Preussiin, vaikka sen päätukikohta olikin Akkossa vuoteen 1291 saakka.

Myöhemmin…

Kun ritarikunnat ristiretkien loppumisen myötä alkoivat menettää merkitystään Pyhällä Maalla, siirrettiin Saksalainen ritarikunta v. 1211 ensin Transilvaniaan Siebenburgeniin, ja v. 1226 edelleen Preussiin, jonka ritarikunnalle oli luvannut Pyhän Saksalais-Roomalaisen keisarikunnan keisari Fredrik II. - Ritarikunta alkoi levittää kristinuskoa miekan voimalla Preussin ja Baltian alueille, alistaen samalla alueet valtaansa.

Siirrettyään toimintansa Itämeren alueelle ritarikunta taisteli menestyksekkäästi pakanallisia preussilaisia ja Baltian heimoja vastaan. - Ritarikunta hallitsi Itä-Preussia ja suurta osaa Baltiasta käytännössä itsenäisenä, Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan alaisena ritarikuntavaltiona 1500-luvulle saakka.

1400-luvulla ritarikunta kuitenkin kärsi tappioita Puolaa vastaan, ja uskonpuhdistuksen myötä ritarikuntavaltio hajosi. - Laajan omaisuutensa turvin ritarikunta kuitenkin jatkoi toimintaansa roomalaiskatolisena uskonnollisena järjestönä lähinnä Keski-Euroopan alueella.

Pitääkseen valloittamansa alueet hallussaan ritarit rakensivat linnoja. Niiden turvin suhteellisen pienikin joukko saattoi pitää asemansa melko pitkään suurtakin ylivoimaa vastaan, kunhan sillä oli riittävästi ruokaa, nuolia ja muita varusteita. - Linnat olivat aluksi hirsirakenteisia, mutta ne muutettiin pian kivisiksi. 1300-luvulla linnoissa alettiin käyttää tiiltä.

Reformaation jälkeen ritarikuntavaltio lakkasi vähitellen olemasta. - Suurmestari otti "Preussin herttuan" arvonimen ja siirtyi Puolan kuninkaan vasalliksi. - Ritarikunnan rippeiden toiminta keskittyi pitkälti Saksaan, jossa niillä oli hajallaan sijaitsevia maaomistuksia. 1800-luvulla nämäkin joutuivat sekularisaation kohteeksi.

V. 1809 Napoleon I kielsi ritarikunnan toiminnan, minkä jälkeen se saattoi jatkaa toimintaansa vain Itävallassa. - V. 1834 ritarikunnan toiminta sallittiin jälleen, kuitenkin omistukset jäivät paljolti uusiin, maallisiin käsiin.

V. 1929 ritarikunta muuttui puhtaasti "hengelliseksi sääntökunnaksi". - Sen päämaja sijaitsee Wienissä.

Tätä nykyä sääntökunnalla on viidessä provinssissa (Italiassa, Itävallassa, Saksassa, Tšekissä ja Sloveniassa) yhteensä noin 1000 jäsentä, joista pappeja on noin 100, sisaria 200 ja 700 ns. familiaaria. - Sääntökunnan papit keskittyvät ennen muuta sielunhoitoon, sisaret toimivat sairaaloissa ja vanhustenhoidon parissa.

Hyväntekeväisyyden lisäksi se rahoittaa mm. Israeliin liittyvää matkailu- ja kulttuuritoimintaa.

4. Kalpaveljesten ritarikunta ("Kristuksen ritarikunnan veljet")

Kalparitaristo ("Kristuksen ritarikunnan veljet") perustettiin Riiassa käännyttämään baltteja kristinuskoon. - Perustajana oli paavin käskynhaltija, saksalaisen ristiretkeläisjoukon johtaja, Riian piispa Albert von Buxhövden (piispana vv. 1199-1229) yhdessä apulaisensa munkki Teoderikin kanssa, talvella 1202/1203, Temppeliherrojen mallin mukaan.

Kalparitariston pukuna oli valkoinen viitta, jossa punainen risti, jonka alla alaspäin suuntautuva miekka. - Tästä juontui myös ritariston myöhempi nimi.

Kalparitaristo soti kristinuskon levittämisen nimissä nykyisten Viron, Latvian ja Liettuan alueella. - Käännyttäminen merkitsi pakkokastamista ja balttien alueen valtaamista; ritarikunta sai kolmasosan valtaamistaan alueista. - Ritarikunta loi yhdessä piispan kanssa nopeasti Liivinmaan, Kuurinmaan ja Etelä-Viron käsittävän valtioalueen.

Saadakseen apua taistelussa pakanoita vastaan Albert liittoutui Tanskan kuningas Valdemar II kanssa. - V. 1219 tanskalaiset tekivät maihinnousun Pohjois-Viroon ja perustivat sinne tukikohdakseen Tallinnan ("Taani linn", "tanskalaisten kaupunki", "linna").

Virolaisten vastarinta oli voitettu v. 1227 ja alue oli saksalaisten vallassa.

Kalpaveljesten ja Saksalaisen ritarikunnan yhdistyminen

V. 1236 Kalparitaristo kärsi suuren tappion liettualaiselle pakana-armeijalle Saulen (Shiauliai) luona. - Tämän vuoksi paavin hovissa Viterbossa, Italiassa, tehtiin (v. 1237) sopimus, jolla Kalpaveljesten ritarikunta liitettiin Saksalaiseen ritarikuntaan.

Saksalaisilla ritarikunnilla oli läpi keskiajan huomattava merkitys saksalaisuuden ja katolisen kirkon tukipilarina Itämerellä. - Sen vauraus perustui tilojen vuokraamiseen ja Hansan kautta käytävään kauppaan. - Monet ritarikunnan kaupungeista kuuluivat Hansaan, ja Saksalaisen ritarikunnan suurmestari oli ainoa ruhtinas, jonka Hansa hyväksyi jäsenekseen. - Ritarikunnan armeijaa pidettiin keskiajalla Euroopan vahvimpana.

Huomioitavaa ritarikuntien historiassa on niiden sotilaallinen, poliittinen ja taloudellinen vaikutus Välimeren ja Itämeren piirissä. - Ne ovat myös luoneet pohjaa salamyhkäisyyteen ja okkultismiin taipuvaisille salaseuroille, johtuen niiden luostarimaisen suljetusta luonteesta ja siitä, että jäseneksi pyrkivältä on edellytetty pitkää aatelista sukuhistoriaa, mikä perinne on vieläkin Maltan ritarikunnassa vahva. - Ne ovat osa Euroopan historiaa, valtioina valtioissa ja vaikuttajina yhtä aikaa ympäri Eurooppaa, mikä ei pinta-alaltaan rajatulta "perinteiseltä valtiolta" luonnistu.

Lähteet: