www.teoforum.net

Kohtaamisfoorumi ihmisille, jotka haluavat erottaa ajatuksissaan totuuden epätodesta ja jotka haluavat käyttää voimiaan ihmiskunnan ja muun luomakunnan hyvää elämää edistäviin tekoihin.

... Polkuja hengellisyydestä henkiseen kasvuun…
AjankohtaistaTapahtumakalenteriYhteystiedot






Pythagoras ja Platon

  1. Pythagoralaisuus
  2. Uuspythagoralaisuus
  3. Platonismi
  4. Keskiplatonismi
  5. Uusplatonismi
  6. Kristitty uusplatonismi
  7. Juutalainen ja islamilainen uusplatonismi
  8. Renessanssin ja uuden ajan uusplatonismi
  9. Vaikutus länsimaiseen kulttuuriin
  10. Nykyajan uusplatonismi

1. Pythagoralaisuus

on nimitys, jota käytetään Pythagoraan ja hänen seuraajiensa eli pythagoralaisten esoteerisista ja metafyysisistä opeista. Pythagoralaisuus sai paljon vaikutteita matematiikasta, ja koulukunta oli todennäköisesti tärkeä vaikutteiden lähde Platonille ja platonismille. - Varhaisille pythagoralaisille tyypillisten ajatusten myöhemmästä esiintymisestä käytetään nimitystä uuspythagoralaisuus.

Pythagoras (582–496 eaa.) oli antiikin Kreikassa elänyt filosofi ja tiedemies, rationaalisen ajattelun oppimestari sekä tutkija. - Hän perusti filosofis-uskonnollisen koulukunnan, pythagoralaisuuden, jonka yli 600 oppilasta omistautuivat matemaattisluonteiselle tutkimukselle ja henkiselle itsensä kehittämiselle.

Mitä tiedämme Pythagoraasta?

Pythagoraasta ei oikeastaan voida sanoa mitään muuta historiallisesti varmaa, kuin että hän syntyi Samoksen saarella Kreikassa ja muutti myöhemmin Kronoksen kaupunkiin, Etelä-Italiaan, ja että hän piti papujen syömistä "syntinä". - Hän eli vv. 600-500 välillä eaa.

Pythagoralaisuuden arvioinnissa ollaan riippuvaisia ennen kaikkea Parmenideen, Empedokleen, Filolaoksen ja Platonin kuvauksista.

Varmoja tietoja hänestä ei ole, sillä hän ei kirjoittanut mitään, eivätkä hänen oppilaansakaan saaneet paljastaa "salaisia oppeja". - Aina Sokrateen aikoihin asti pythagoralaisten opit kulkivat salaisuuteen vihkiytyneiden suullisena "perimätietona".

Pythagoraan elämä

Pythagoras syntyi kauppiasperheeseen Samos-saarella Kreikassa. Hänen ajattelunsa juuret ovat joonialaisessa luonnonfilosofiassa – hänen kerrotaan olleen Anaksimandroksen oppilas, ja kerrotaan, että hän olisi tavannut nuorena myös Thaleksen juuri ennen tämän kuolemaa. - Näin hän sai perustiedot filosofiassa ja matematiikassa.

Kertoman mukaan Thales kehotti Pythagorasta matkustamaan Egyptiin syventääkseen filosofista ja matemaattista koulutustaan. - Egyptissä hän eli 15 vuotta pappien keskuudessa opiskelemassa. Siihen aikaan hän vaihtoi myös kreikkalaisen nimensä, Mnesarkhos, Pythagoraaksi, joka tarkoittaa "sitä, joka tuntee Jumalan kuin auringon".

Egyptin lisäksi hänen kerrotaan käyneen myös Babyloniassa.

Palattuaan Samos-saarelle noin v. 530 eaa., hän perusti filosofisen koulun, mutta se ei saavuttanut menestystä. Siksi hän lopetti sen ja lähti, Etelä-Italiaan, Krotoniin, joka kuului tuolloin Suur-Kreikkaan, ja perusti "uuden koulun", joka menestyi. - Koulu yhdisti matematiikan uskonnolliseen mystiikkaan, ja toimi kuin salaseura. Pythagoras opetti vain yöaikaan, jotta vain "harvat ja valitut" olisivat nähneet hänen kasvonsa.

"Pythagoraan koulu" oli avoin sekä miehille että naisille. - Pythagoras vaati oppilaitaan elämään askeettisesti, keskittymään tieteiden opiskeluun, taipumaan aina hänen tahtoonsa, olemaan vaiti ulkopuolisille, ja omistamaan osan elämästään julkiselle toiminnalle ja osan opetustoiminnalle.

Varhaisissa lähteissä Pythagoras ilmenee enemmän maagikkona, ihmeidentekijänä ja melko dogmaattisena teoretisoijana kuin filosofina. Iamblikhoksen mukaan elämä koulussa koostui uskonnollisesta opetuksesta, yhteisistä aterioista, urheilusta, lukemisesta ja filosofian opiskelusta. - Suurin osa opiskelijoista oli tämän vuoksi aristokraatteja, koska tällainen opiskelu vaati varallisuutta ja vapaa-aikaa.

Koulun jäsenet asuivat koulussa, eivätkä omistaneet yksityisiä tavaroita.

Pythagoralaiset tunnettiin antiikin aikana kasvissyöjinä. - He harjoittivat kasvissyöntiä sekä uskonnollisista, eettisistä että askeettisista syistä, ennen kaikkea liittyen "ajatukseen sielunvaelluksesta" eli siitä, että ihmisten sielut voivat siirtyä muihin eläimiin.

”Pythagoralainen ruokavalio” oli yleinen nimitys ruokavaliolle, josta puuttuivat liha ja kala, ennen kuin termi ”vegetarianismi” kehitettiin 1800-luvulla.

Myös musiikki oli oleellinen osa koulun elämää: oppilaat lauloivat säännöllisesti hymnejä Apollonille, lyyran soittoa käytettiin sairauksien parantamiseen, ja runojen ulkoa opettelua ja siteerausta harjoitettiin ennen ja jälkeen unen muistin parantamiseksi.

Pythagoralaiset käyttivät tunnuksenaan pentagrammia ja noudattivat monia elämäntapaan liittyviä sääntöjä. - Esim. papujen syöminen ja aurinkoon päin virtsaaminen oli kiellettyä.

Pythagoralaisten elämässä keskeinen käsite oli henkinen ja ruumiillinen puhtaus. - Matemaattisten ongelmien pohdiskelun ajateltiin puhdistavan mieltä ja valmistavan sitä yhteyteen jumaluuden kanssa. - Vastaavasti kaiken ruumiiseen ja mieleen vastaanotetun tuli olla puhdasta, oli se sitten puhetta, musiikkia, ruokaa tai juomaa.

Sisäpiiriin otettujen oppilaiden edellytettiin opin puhtauden vaalimiseksi olevan täysin puhumatta useiden vuosien ajan.

Pythagoraan ollessa 70-vuotias demokratian kannattajat alkoivat horjuttaa koulun asemaa juuri siksi, että suurin osa sen oppilaista oli aristokraatteja. - Lopulta Pythagoraan koulukunta hajosi, ja vallanpitäjät yrittävät vangita Pythagoraan voidakseen syyttää häntä nuorison turmelemisesta.

Myöhemmin koulu kokoontui uudelleen Tarentumissa, myös Etelä-Italiassa. - Ongelmat näkyivät tuon ajan pythagoralaisissa etiikan alan kirjoituksissa.

Metapontionissa hän kuoli eri tarinoiden mukaan joko vanhuuteen, paastoon tai murhaan jonkin verran yli 80-vuotiaana.

Filosofia

Pythagoras opetti "jälleensyntymisoppia" eli "reinkarnaatiota", jonka mukaan:

  • Ihmiset eivät olekaan ydinolemukseltaan kuolevaisia, vaan ikuisen ja kuolemattoman sielunsa kautta kuolemattomia
  • Tähän liittyy ajatus sielun ja ruumiin kahtiajaosta: ihminen ei ole kotona omassa ruumiissaan, vaan sielulle ruumiiseen joutuminen on eräänlainen rangaistus
  • Maailma näyttäytyi jakautuneena "hyvään" ja "pahaan", ja sielu on osallisena eräänlaisessa moraalisessa taistelussa näiden välillä
  • Sielunvaelluksesta seuraa ajatus kaiken elollisen sukulaisuudesta ja ykseydestä.

Hän uskoi itsekin olleensa ennen useissa ruumiissa. Hän väitti olleensa aiemmin Aithalides, "Hermeen poika". Tältä hän olisi saanut lahjan, että hän muistaa läpi elämän ja kuoleman kierron kaikki hänelle tapahtuneet asiat. - Aithalideen jälkeen hän siirtyi Euforboksen ruumiiseen, sitten Hermotimokseen, sitten Pyrrhokseen ja lopulta Pythagoraaseen. - Pythagoraana hän siis saattoi muistaa kaiken tämän.

Pythagoralaiset liitetään usein Ferekydeehen, joka useiden antiikin ajan kommentaattorien mukaan opetti ensimmäisenä "sielunvaellusoppia" ja oli Pythagoraan läheisin opettaja.

Hänen muut opetuksensa koostuvat ytimekkäistä sanonnoista tai tunnussäännöistä, "symboloista", jotka olivat usein "kysymys–vastaus" -muotoisia.

Monet "symboloista" olivat erilaisia maagisia sääntöjä, jotka käsittelivät primitiivisiä tabuja. Esimerkkinä ohjeet siitä, kuinka tulee kohentaa tulta, tai asettaa kengät ennen kuin käy nukkumaan, sekä mitä ei tule syödä. - Useat ohjeista ja kielloista ovat kuitenkin enemmän vertauskuvallisia.

Tutkijat ovat väitelleet esim. siitä, tarkoittiko hänen kieltonsa "älä kajoa papuihin" todellakin ruokavaliota, vai ainoastaan käytännön varovaisuutta. - "Mustia ja valkoisia papuja" käytettiin nimittäin Suur-Kreikassa (myös Kaakkois-Italiassa) äänestämiseen, ja näin ollen "älä kajoa papuihin" voisikin tarkoittaa "älä sekaannu politiikkaan".

Toisen tulkinnan mukaan pavut vatsassa ilmaa muodostavina ovat "osallisia ihmisen sielusta". - Näin niiden syömättä jättäminen on paitsi parempi vatsalle, myös tekee unet miellyttävimmiksi.

Esoteerisemman tulkinnan mukaan papuja ei olisi saanut syödä niiden muodon vuoksi. - Pythagoralaisilla oli muitakin oppeja, kuten "ettei saisi kävellä keskellä tietä".

Myöhemmin pythagoralaiset jakaantuivat kahteen leiriin :

  • Toinen puoli, akousmatikoi ("kuuntelijat"), pitäytyi näissä symboloissa mestarinsa opetuksen ytimenä.
  • Toinen puoli, mathematikoi ("oppijat"), lisäsi tutkimukseen geometrian, musiikin teorian, tähtitieteen, mekaniikan ja muita tieteitä.

Jälkimmäiset sanoivat, että edelliset tunsivat ainoastaan opin "ulkoisen puolen", mutta he itse tuntevat myös sen "sisäisen puolen". - Edelliset taas syyttivät jälkimmäisiä siitä, että he lisäsivät asiaan kuulumatonta materiaalia alkuperäisiin opetuksiin.

Nykyäänkään tutkijat eivät voi yksiselitteisesti määrittää, mikä oli "oikea" pythagoralainen oppi. - Pythagoraasta säilyneet elämäkertatiedot heijastavat tätä jakoa: hänet kuvataan joko "maanläheisenä poliittisena uudistajana", "tieteen pioneerina", tai villinä "shamaanina".

Luonnontieteet

Luonnontieteelliset vaikutteensa Pythagoras sai enimmäkseen egyptiläisiltä. - Tuohon aikaan egyptiläiset olivat kreikkalaisia pidemmällä sekä matematiikassa että tähtitieteessä. - Monet tutkijat uskovat, että egyptiläiset käyttivät Pythagoraan teoreemoja joissakin arkkitehtonisissa hankkeissaan jo ennen 500-lukua eaa.

Pythagoras ja hänen oppilaansa uskoivat, että kaikki maailmassa liittyy matematiikkaan, ja että kaikki voidaan ennustaa ja mitata rytmisesti toistuvina sykleinä. - Matematiikassa Pythagoras keskittyi ennen kaikkea geometriaan ja aritmetiikkaan. - Kerrotaan, että hänen huomattuaan "suorakulmaisen kolmion hypotenuusan neliön olevan yhtä suuri kuin sen kahden muun sivun neliöiden summa" (ns. Pythagoraan lause), hän uhrasi härän havainnon kunniaksi. - Samantyyppistä tarinaa kerrotaan tosin myös Thaleksesta.

Tähtitieteessä pythagoralaiset olivat hyvin perillä jaksoittaisista ja numeerisista suhteista planeettojen, kuun ja auringon välillä. Taivaallisten kehien liikkeiden ajateltiin tuottavan harmoniaa, jota kutsuttiin sfäärien musiikiksi. - Tällä tarkoitettiin enemmän matemaattista konseptia kuin kuultavissa olevaa musiikkia.

Johannes Kepler käytti myöhemmin pythagoralaisia ideoita hyväkseen kehittäessään teoriaa aurinkokunnan toiminnasta. - Myös pythagoralaiset uskoivat, että maa itsessään on myös liikkeessä.

On vaikea määritellä, mitkä ajatukset olivat Pythagoraan alkuperäisiä opetuksia, ja mitkä hänen seuraajansa ovat lisänneet myöhemmin. - Vaikka hänen tiedetään painottaneen geometriaa, klassiset kreikkalaiset kirjoittajat pitävät alan varsinaisena pioneerina kuitenkin Thalesta.

Pythagoraan maine matematiikan keksijänä tulee lähinnä roomalaiselta ajalta.

Joka tapauksessa on selvää, että hän oli musiikin teorian pioneeri, sillä hän havaitsi numeeriset suhteet, jotka määrittelevät musiikillisen sävelasteikon. - Tällä on tärkeä rooli pythagoralaisessa perinteessä, eikä aiemmista kreikkalaisista tai egyptiläisistä musiikin teorioista ole tietoa.

Toinen tärkeä ja omintakeinen pythagoralainen havainto oli se, että "neliön halkaisijan pituus ei ole yhteismitallinen sen sivun kanssa", ts. "niiden suhde ei ole ilmaistavissa kahden kokonaisluvun osamääränä", mikä johti "irrationaalilukujen" keksimiseen. - Tämä järkytti kreikkalaisia matemaatikkoja, ja myös pythagoralaisten omaa ajatusmaailmaa, sillä he olivat uskoneet, että pelkästään kokonaisluvut ja niiden suhteet riittäisivät määrittämään kaikki geometriset kuviot.

Pythagoraalla on ollut vaikutusta myös matematiikan ulkopuolella. Hän tutki myös esim. lääketiedettä, ja "Hippokrateen valan" juuret ovat Pythagoraan koulukunnan valassa, jonka keskeisin idea oli "pahan tekemisen välttäminen".

Teokset

Pythagoraan teoksia ei ole säilynyt nykyaikaan. - Antiikin aikana kiersi useita hänen nimiinsä laitettuja teoksia, mutta jo Aristoteles ja Aristoksenos sanoivat niiden olevan väärennöksiä.

Myös Pythagoraan oppilaat korostivat opettajansa opetusten sanallista perimätietoa – He viittasivat hänen opetuksiinsa aina "autos efe" ("hän itse sanoi").

Diogenes Laertios mainitsee kuitenkin hänen kirjoittaneen mm. seuraavat teokset: Kirjoitus kasvatuksesta, Kirjoitus luonnosta, Kirjoitus valtiosta, Sielusta, Hurskaudesta, Helothales ja Kroton .

2. Uuspythagoralaisuus

Historiaa

Uuspythagoralaisuudeksi kutsutaan pythagoralaisiin perinteisesti liitettyjen ajatusten uutta heräämistä 100-luvun eaa. ja 100-luvun jaa. välisenä aikana. - Uuspythagoralaisuus sai ajan myötä yhä enemmän vaikutteita keskiplatonismista, ja sen voidaan katsoa monella tavalla edeltäneen uusplatonismia.

Merkittäviin uuspythagoralaisiin kuuluivat Apollonios Tyanalainen ja Moderatos Gadeslainen.

Varsinaisen uuspythagoralaisuuden lisäksi myös Aleksandrian hellenistiset juutalaiset omaksuivat Pythagoraan, Sokrateen ja Platonin perinnön omaan viisausperinteeseensä, koska katsoivat näiden ajattelun olevan peräisin Moosekselta. - Filon Aleksandrialaisen kautta tämä suuntaus periytyi keskiaikaiseen kulttuuriin.

Nikomakhos Gerasalainen kirjoitti lukujen mystisistä ominaisuuksista. - 100-luvulla keskiplatonilainen Numenios pyrki yhdistämään yhä enemmän platonilaisia aineksia uuspythagoralaisuuteen, mikä ennusteli uusplatonismin syntyä.

Ciceron ystäviin kuulunut Nigidius Figulus teki jo ensimmäisellä vuosisadalla eaa. yrityksen herättää "Pythagoraan opit" uudelleen henkiin, mutta häntä ei voida vielä pitää koulukunnan edustajana.

Samoin uuspythagoralaiset tulee erottaa monista tuon ajan "eklektisistä platonilaisista", joiden ajattelussa oli samanlaisia painotuksia. - Heihin kuuluvat mm, Apuleius ja Plutarkhos .

Myös monet uusplatonilaiset, mm. Plotinos olivat selvästi saaneet vaikutteita pythagoralaisuudesta.

Pythagoralaisuudella on ollut selvä vaikutus myös "Corpus Hermeticumin" teksteihin ja sitä kautta hermetismiin, gnostilaisuuteen ja alkemiaan.

Pythagoralaisuus innoitti myös arabialaista gnostikkoa Monoimusta yhdistämään tämän järjestelmän "monismiin" ja muihin ajatuksiin hänen kehittäessään "omaa kaikkeuskäsitystään".

Uuspythagoralainen filosofia

Uuspythagoralaiset pyrkivät yhdistelemään uskonnollisia aineksia pakanalliseen filosofiaan kuivuneen formalismin tilalle. He palasivat Platonin ajattelun siihen vaiheeseen, jossa tämä pyrki yhdistämään ideaoppinsa pythagoralaiseen lukuteoriaan, ja yhdistivät Platonin "Hyvän" idean "Yhteen", joka oli rajaamattoman ja rajallisen välisen dualismin lähde. - Tuloksena oli sarja todellisuuden tasoja alkaen "Yhdestä" ja päättyen aineellisen maailman olioihin.

Uuspythagoralaiset painottivat perustavanlaatuista eroa sielun ja ruumiin välillä. - He katsoivat, että "Jumalaa tulee palvoa hengellisesti rukouksella ja tahdolla hyvään, ei ulkoisilla teoilla". "Sielu on vapautettava sen aineellisista kahleista, sen likaisesta ja rappiolla olevasta vaatetuksesta eli ruumiista, askeettisella elämäntavalla". - "Ruumiilliset nautinnot ja kaikki aistilliset virikkeet on hylättävä haitallisina sielun hengelliselle puhtaudelle." - "Jumala on hyvän ja aine pahan perusta."

Tässä järjestelmässä voidaan erottaa "Pythagoraan asketismia", "Platonin mystisismiä" sekä "orfilaisten mysteerien" ja "itämaisen teosofian" vaikutusta.

"Platonin ideat" eivät ole enää itsessään olemassa olevia entiteettejä, vaan elementtejä, jotka muodostavat hengellisen toiminnan sisällön. - Aineeton kaikkeus on mielen ja hengen sfääri.

Uuspythagoralaisuus on monella tavalla linkki vanhan ja uuden välillä pakanallisessa kreikkalaisessa filosofiassa. Se toimi "siltana" Platonin opetusten ja uusplatonismin välillä ja toi tämän ajattelun askeettisuudessa samalle viivalle stoalaisuuden kanssa.

Uusplatonilaisista erityisesti Iamblikhos sai paljon vaikutteita uuspythagoralaisuudesta. Tämä näkyy mm. hänen kirjoittamassaan teoksessa "Kokoelma pythagoralaisia oppeja".

Myös uuspythagoralaisuuden ja essealaisuuden välillä on huomattavia yhtäläisyyksiä.

3. Platonismi

on erään antiikin merkittävimmän filosofin, Platonin ajatuksiin perustuva filosofinen koulukunta. - Platonismi eli alun perin Platonin perustamassa Ateenan Akatemiassa. - Myöhempää platonismia voidaan eri muodoissaan pitää Platonin alkuperäisen filosofian erilaisina tulkintayrityksinä, joissa on ollut erilaisia korostuksia.

Platonismi jaetaan tyypillisesti kolmeen jaksoon: varhaiseen platonismiin, keskiplatonismiin ja uusplatonismiin.

Platon (427–347 eaa.) oli antiikin kreikkalainen filosofi ja Ateenan Akatemian perustaja, jota pidetään yhtenä antiikin ja koko historian vaikutusvaltaisimmista filosofeista. - Hän oli Sokrateen kuuluisin oppilas ja Aristoteleen opettaja.

Hän kirjoitti lukuisista filosofisista aiheista ja käsitteli erityisesti etiikkaa, politiikkaa, metafysiikkaa ja tietoteoriaa.

Hänet tunnetaan erityisesti ideaopistaan, kirjoittamistaan dialogeista (mm. "Pidot", "Faidros" ja "Valtio") sekä "Sokrateen puolustuspuheesta".

Platonin dialogit ovat antiikin ainoina säilyneet todennäköisesti kokonaisuudessaan nykypäivään, mutta osaa hänen nimissään kulkevista teoksista pidetään epäperäisinä, myöhempien platonikkojen kirjoittamina.

Filosofia

Platonin filosofisen järjestelmän keskeisin osa oli hänen ideaoppinsa eli "dualistinen" ontologiansa. - Sen perusajatuksena on se, että "todellisuus on vain heijastuma korkeammasta todellisuudesta." - Toisella tavalla ilmaistuna se perustuu ajatukseen, että "universaalit" (mikä tahansa, joka voidaan johtaa "partikulaareista" (eli "yksilöolioista") ovat olemassa partikulaareihin nähden "itsenäisesti".

Kosmologiassa platonismi perustui Platonin "Timaios"-dialogiin, jonka mukaan kaikkeuden oli luonut demiurgi, ”käsityöläinen” eli luojajumala, parhaaksi mahdolliseksi maailmaksi ikuisen ideoiden todellisuuden mallikuvien mukaan.

Platonilainen tiede koostui dialektisista ajatuskokeiluista. - Vaikka Platonin ajattelun mukaan vain ikuisista ideoista voitiin saada todellista tietoa, tietoa voitiin kuitenkin lähestyä myös yleisten uskomusten kautta dialektisesti – ihmisillä oli asioista hyvin monenlaisia uskomuksia, mutta dialektiikan avulla voitiin löytää se, mikä niissä on aina samaa, eli "muuttumaton ydin".

Platonilaisessa dialektiikassa oli sekä "synteettinen" että "analyyttinen" puoli, joka ilmeni "käsiteanalyysissä" ("dihairesis"). - "Synteettinen dialektiikka" etsi juuri käsitteiden yhteisiä nimittäjiä, niiden ikuista ja muuttumatonta ydintä. "Analyyttinen dialektiikka" taas pilkkoi käsitteitä osiin selvittääkseen, mistä osista ne koostuvat.

Platonilaisuuteen ei kuulunut kokeellista tiedettä. Ideoita koskien esitettiin "hypoteeseja", joita voitiin todentaa esimerkeillä. - Tämä vastaa eräänlaista "deduktiota", jossa ideat suodatettiin käytettävissä olevasta tiedosta.

Platonin kuoltua v. 348 eaa. Akatemian johtajuus siirtyi Platonin veljenpojalle Speusippokselle. Häntä seurasivat Ksenokrates, Polemon, Krantor ja Krates. - Platonia seuranneessa Akatemiassa "Vanha Akatemia" noudatti pitkälti "Platonin oppeja" ilman suuria lisäyksiä tai muutoksia.

Myöhempään platonismiin alkoi kuitenkin liittyä dogmaattisuutta, jota Platon ja erityisesti hänen esikuvansa Sokrates olisivat vierastaneet.

4. Keskiplatonismi

Keskiplatonismilla viitataan Platonin opetuksiin liittyviin oppijärjestelmiin, jotka vaikuttivat n. vv. 130 eaa., Antiokhos Askalonlaisen syntymän ja 204 jaa., Plotinoksen, "uusplatonismin" perustajan syntymän, välillä. - Keskiplatonismin voidaan katsoa monissa kysymyksissä ennakoineen uusplatonismia.

Antiokhos, joka toimi Akatemian johdossa vv. 79-78 eaa., halusi palauttaa Akatemian Platonin ja Vanhan Akatemian filosofien oppeihin. - Todellisuudessa koulussa palattiin dogmaattisuuteen.

Antiokhoksen keskeisiä opetuksia olivat, että "platonilaiset ideat ovat ajatuksia jumalallisessa mielessä"; sekä "demiurgia (alempi luojajumala) ja "maailmansielua" ("fyysinen maailma elävänä, sielullisena olentona") koskevat opit". - Nämä opit tarjosivat kehyksen, jolle sekä muut keskiplatonistit että myöhemmät platonistit saattoivat perustaa ajattelunsa.

Koska Akatemia oli tuhottu v. 88 eaa., platonistinen oppi alkoi hajautua sekä maantieteellisesti että opillisesti. - Monissa kysymyksissä platonismiin alkoi keskiplatonismin kaudella sekoittua vaikutteita toisaalta dogmaattisista "aristotelismista" ja "stoalaisuudesta", toisaalta mystis-uskonnollisista "pythagoralaisuudesta" ja "teosofiasta".

Stoalaisten tavoin platonilaiset suhtautuivat negatiivisesti "epikurolaisuuteen", mutta myös "kyynikoihin".

Keskiplatonismi muodosti pohjan muun muassa Plutarkhoksen ja Ciceron filosofialle. - Filon Aleksandrialainen, myöhempi keskiplatonisti, yhdisti stoalaista ja platonilaista filosofiaa juutalaisiin kirjoituksiin "Septuagintan" (kreik. "Raamatunkäännös") allegorisilla tulkinnoilla.

Plutarkhos, Numenios ja Albinos (jota jotkut tutkijat pitävät samana henkilönä kuin Alkinous) olivat keskiplatonilaisia, jotka omaksuivat Platonin "Timaioksen kosmologian", sekä ajatukset "Yhdestä ja Dyadista (kakseudesta), "maailmansielusta", sielun eri osista, sekä Jumalan ja jumalien olemuksesta".

5. Uusplatonismi

Uusplatonismi syntyi 200-luvulla jaa. keskiplatonismista. - Aikakaudelle oli ominaista "yhden Totuuden" etsiminen ja hahmottaminen. Siksi eri filosofisia ajatuksia pyrittiin harmonisoimaan.

Voidaan sanoa, että uusplatonismiin ovat vaikuttaneet kaikki antiikin suuret filosofiset koulukunnat, erityisesti "platonismi, aristotelismi ja stoalaisuus".

Uusplatonismin alkuunpanijana voidaan pitää Ammonios Sakkasta, ja sen merkittävimpänä edustajana ja varsinaisena oppi-isänä Plotinosta. - Merkittäviä myöhempiä uusplatonikkoja olivat mm. Porfyrios, Proklos, Iamblikhos, Hypatia sekä Damaskios, joka oli uusplatonismin viimeinen opettaja Ateenassa.

Käytännössä koko loppuvaiheen Platonin Akatemia oli uusplatoninen, ja uusplatonikot toimivat koulun johdossa sen viimeisinä vuosina.

Uusplatonilaiset filosofit kirjoittivat lukuisia kommentaareja Platonin teoksiin. - Uusplatonismin voi katsoa edustavan platonismin luonnollista jatkumoa vanhasta platonismista ja keskiplatonismista, eikä radikaalisti syntynyttä uutta haaraa, — Jo keskiplatonismi sisälsi monia uusplatonismin varsinaisesti tunnetuksi tekemiä painotuksia.

6. Kristitty uusplatonismi

Kristinuskon saavutettua merkittävän aseman uusplatonismia käytettiin pakanuuden puolustamiseen kristinuskoa vastaan. - Kuitenkin myös monet kristityt saivat paljon vaikutteita uusplatonismista.

Uusplatonismin kristityissä tulkinnoissa "Ykseys" on tulkittu "Jumalaksi". - Kristinuskon ja uusplatonismin yhteensulautumista edesauttoivat mm. näkemykset "ykseydestä korkeimpana hyvänä, korkeimman olennon eri "hypostaaseista" (eli "olemuksista" - vrt. kolminaisuusoppi), sielusta sekä rakkauden merkityksestä".

Keskiajalla kristinuskon saavutettua merkittävän aseman monet kristityt saivat vaikutteita keski- ja uusplatonismista. - Platonilaisiin kuuluvat mm. kirkkoisät Origenes ja Augustinus.

Uusplatonismin opetukset auttoivat kirkkoisä Augustinusta, tämän oman kertoman mukaan, hylkäämään "dualistisen manikealaisuuden" ja kääntymään kristinuskoon. - Kun hän kolme tai neljä vuotta, v. 387 suoritetun kasteensa jälkeen, kirjoitti tutkielmansa "Tosi uskonnosta", hän tulkitsi kristinuskoa edelleen uusplatonilaisesta näkökulmasta.

Kun hänet vihittiin papiksi ja piispaksi ja hän hankki enemmän tuntemusta Raamatusta, hän oppi näkemään eroja uusplatonilaisuuden ja kristinuskon välillä. - Hänen myöhemmän ajattelunsa alisteisuus Raamatulle on täysi vastakohta ei-kristillisen filosofian ajattelulle. - Uusplatonismin lisäksi hän sai vaikutteita kuitenkin myös keskiplatonisteilta, kuten Cicerolta.

Monet kristityt saivat kuitenkin hänenkin jälkeensä vaikutteita uusplatonilaisuudesta. - Merkittävin ja vaikutusvaltaisin kristitty uusplatonikko ja mystikko oli 400-luvulla vaikuttanut kirjoittaja, joka tunnetaan nimellä Pseudo-Dionysios Areopagita. Hänen teoksensa ovat olleet merkittäviä sekä itäiselle että läntiselle kristinuskolle ja vaikuttivat laajalti ajatteluun keskiajalla. - Johannes Scotus Eriugenan 800-luvun käännös eräästä hänen teoksestaan oli laajalti käytössä.

Monet myöhemmät "keskiajan mystikot", kuten Mestari Eckhart, olivat uusplatonilaisia.

Varhaiskristillisinä aikoina uusplatonilaisuus vaikutti huomattavasti myös gnostilaisuuteen, myöhemmin "harhaopiksi julistettuun kristilliseen mystiikkaoppiin".

Plotinos kuitenkin torjui gnostilaisuuden "toisen Enneadin 9.traktaatissa", nimeltään ”Niitä vastaan, jotka katsovat maailmankaikkeuden luojan ja maailmankaikkeuden itsensä olevan pahoja”. - Kirjoitus tunnetaan yleisesti nimellä "Gnostilaisia vastaan".

Oppinsa Platonin ajatuksiin perustavina uusplatonilaiset paheksuivat erityisesti gnostilaista käsitystä "demiurgista, jumaluudesta", jota Platon käsitteli "Timaioksessa".

Jotkut tutkijat ovat katsoneet, että myös uusplatonismi olisi saanut vaikutteita kristinuskolta. Tämä saattoi tapahtua gnostilaisuuden välityksellä.

Platonin teokset esiteltiin uudelleen länteen Bysantin kukistumisen jälkeen, kun bysanttilaiset filosofit pakenivat länteen. - Eräs merkittävimpiä tässä työssä oli Georgios Gemistos Plethon. - Renessanssin ajan Italiassa sen herättivät henkiin mm. Marsilio Ficino, Medicit ja Sandro Botticelli.

Thomas Taylor kirjoitti laajalti platonismista ja käänsi lähes koko Platonin tuotannon englanniksi.

Uusplatonismi on vaikuttanut myös joihinkin nykyisiin kristittyihin teologeihin.

7. Juutalainen ja islamilainen uusplatonismi

Keskiajalla "uusplatonilaiset ajatukset" vaikuttivat "juutalaisten kabbalistien", kuten "Iisak Sokean", ajatteluun. - Kabbalistit kuitenkin muokkasivat uusplatonilaisia oppeja sopimaan omiin monoteistisiin uskomuksiinsa. - "Solomon ibn Gabirol" oli myös tunnettu juutalainen uusplatonikko.

Tällä ajalla uusplatonistiset ajatukset vaikuttivat myös islamilaisiin ja sufilaisiin ajattelijoihin kuten "al-Farabiin" ja hänen kauttaan "Avicennaan".

"Islamilainen uusplatonismi" kehittyi ympäristössä, joka oli jo alun perinkin kyllästetty Plotinoksen ja Aristoteleen ajattelulla. - Ensin mainittu opiskeli Aleksandriassa, ja aleksandrialaisiin piireihin kuuluivat myös monet muut uusplatonilaiset, kuten Porfyrios ja Proklos.

Näihin oppineisiin liittyvät kaksi islamilaisen uusplatonilaisuuden kannalta tärkeää teosta, Pseudo-Aristoteleen ”Aristoteleen teologia” sekä ”Liber de causis" ("Syiden kirja"). - Ensiksi mainitulla ei ole todellisuudessa mitään tekemistä Aristoteleen kanssa, vaan se sisältää yhteenvedon "Enneadien kirjoista IV-VI" pienillä lisäyksillä. Viimeksi mainittu taas perustui Prokloksen teokseen ”Teologian alkeet”.

Muita merkittäviä islamilaiseen filosofiaan liittyviä keskuksia "Aleksandrian" ohella olivat "Gundishapur" ja "Harran".

Islamilaiset uusplatonikot painottivat yhtä Koraanin Jumalan aspektia, "ylimaallisuutta", ja unohtivat toisen, "luovan aspektin".

Uusplatonisteille kaikki asiat "emanoituivat" jumaluudesta. - Islamilaiset filosofit olivat enemmän tai vähemmän kyllästettyjä "aristotelismilla" tai "uusplatonilaisuudella", ja "usein molemmilla".

Al-Kindi, islamilaisen filosofian isä, oli uusplatonilainen, mutta islamilainen uusplatonismi huipentui al-Farabin ja Ibn Sinan kehittämissä monimutkaisissa emanaatiohierarkioissa. - Heidän näkemyksensä ovat myöhemmin kehittyneet myöhempien ajattelijoiden "valojen emanaatiohierarkiaksi", jota esitti mm. Shihab al-Din al-Suhrawardi, ja "Olemisen Ykseyden opiksi", jota esitti Ibn al-'Arabi.

Al-Ghazali ja Ibn Rushd vastustivat uusplatonilaisia näkemyksiä voimakkaasti, mutta viimeksi mainittu hyökkäsi myös ensin mainittua vastaan, koska tämä vastusti kaikkea filosofiaa.

Uusplatonismi vaikutti suuresti shiiamuslimeihin, jotka tunnetaan "isma'ileina" ja siitä tuli heidän teologiansa osa. - Vaikka uusplatonismi menetti suurimman merkityksensä, se jätti pysyvän jäljen islamilaisen maailman uskonnolliseen, historialliseen ja kulttuurilliseen perintöön, ja vaikuttaa isma'ilien kautta vielä nykyäänkin.

8. Renessanssin ja uuden ajan uusplatonismi

Renessanssin uusplatonismia ei voida varsinaisesti pitää koulukuntana tai edes selkeänä liikkeenä. - Päinvastoin kuin "humanismi" tai "aristotelismi", sillä ei ollut koulutusohjelmia eikä se näin ollen ollut osa koulutusta.

Marsilio Ficinon ja Cosimo de'Medicin perustaman Akatemian ohella, uusplatonismi sai vain vähän institutionaalista tukea. - Vain muutamat filosofit, kuten Ficino, Johannes Bessarion, Nicolaus Cusanus ja Pico della Mirandola voidaan lukea selkeästi uusplatonilaisiksi.

Aatehistoriassa renessanssin uusplatonismi on merkittävintä siinä, että se vaikutti useisiin muihin filosofioihin, sekä kulttuuriin, kuten kirjallisuuteen, maalaustaiteeseen ja musiikkiin.

"Humanistit", alkaen Petrarcasta, yhdistivät itsensä osittain platonilaiseen filosofiaan reaktiona "aristotelismia" vastaan, vaikka varhaiset humanistit tiesivätkin platonismista vain vähän, jos mitään.

Vasta Bysantin filosofien, kuten Plethonin, siirryttyä länteen italialaiset pääsivät tutustumaan Platonin koko tuotantoon. - Ensimmäinen, joka otti tehtäväkseen Platonin teosten kääntämisen ja välittämisen muulle Euroopalle oli kardinaali Bessarion, joka oli ollut Plethonin oppilaana tämän vieraillessa Italiassa ja omaksunut näin platonismin. - Bessarionin aloittama käännöstyö valmistui muutamassa kymmenessä vuodessa, kun Ficino otti tehtäväkseen mammuttimaisen työn "Platonin teosten" kääntämisestä latinan kielelle.

Ensimmäinen laajalti vaikuttanut italialaisen renessanssin uusplatonilainen filosofi oli Nicolaus Cusanus, joka kehitti rikkaan ja monimutkaisen näkemyksen "maailmankaikkeudesta ja inhimillisestä tiedosta". - Hänen tärkeimpiin ja kauaskantoisimpiin ajatuksiinsa kuului ajatus matemaattisesta tiedosta aina täysin varmana tietona. Sellaisena matemaattiset tieteet olivat hänen mukaansa korkeampia kuin muut tieteet, ml. Aristoteleen "kvalitatiivinen empirismi".

Cusanus myös katsoi, että Jumalan mielessä oli olemassa "yksi, arkkityyppinen idea, joka oli läsnä kaikissa muissa ideoissa ja fyysisissä kappaleissa". - Oikealla ymmärryksellä oli mahdollista päästä tähän arkkityyppiseen ideaan tutkimalla mitä tahansa asiaa tai kappaletta.

Tämä ajatus on huomattavan samanlainen kiinalaisen "uuskungfutselaisuuden" johtopäätösten kanssa. - Ero näiden ajatusmaailmojen välillä oli se, että Cusanus suosi matemaattista lähestymistapaa, kun taas uuskonfutselaisuus johti kvalitatiivisen empiirisen tieteen suuntaan sellaisena kuin Aristoteles sitä harjoitti.

1600-luvulla "Cambridgen platonistit" kannattivat uusplatonismia, - toisaalta "puritanistien dogmatismia" ja toisaalta ajan muita filosofisia näkemyksiä, kuten René Descartesin "kartesiolaisuutta" ja Thomas Hobbesin "materialismia", vastaan.

9. Vaikutus länsimaiseen kulttuuriin

Uusplatonismi on vaikuttanut länsimaiseen kulttuuriin erityisesti kahden aspektin kautta:

  • Toisaalta painottaessaan matematiikan ensisijaisuutta ja varmaa totuutta
  • Toisaalta Ficinon "platonista rakkautta" koskevien ajatusten kautta.

Siinä missä renessanssiajan taiteilijat, ajattelijat ja muut kulttuurintuottajat omaksuivat uusplatonismista vain osia, platonisen rakkauden ajatus vaikutti laajalle kaikkeen kulttuuriin.

Nicolaus Cusanus laajensi platonilaista ajatusta siitä, että matematiikka oli täydellisen varmuuden muoto, radikaaliksi teesiksi, jonka mukaan matematiikka edusti jumalallisia ideoita. - Tämä uusplatonilaisten laajalti omaksuma kanta muodostui kokonaisen uuden tieteen pohjaksi.

Sydänkeskiajalla tieteellistä tutkimusta hallitsi "kvalitatiivinen, empiirinen aristoteelinen tiede", johon oli yhdistynyt arabifilosofi Averroeksen oppi siitä, että "fyysisen maailman tutkimuksen ei tulisi koskaan sisältää Jumalaa tai muuta metafysiikkaa koskevia pohdiskeluita". - Vastakohtana tälle, uusplatonilaiset uskoivat, että "fyysinen maailma oli perusteiltaan matemaattinen ja että tieto tästä matematiikasta tarjoaisi pääsyn jumalalliseen mieleen".

Kuuluisimmat tämän tieteellisen mielipiteen omanneista olivat Johannes Kepler ja vuosisata myöhemmin Galileo Galilei. - Kepler uskoi, että "maailmankaikkeuden matematiikka oli totuutta maailmankaikkeudesta". - Ennen Kepleriä tähtitieteilijät ja astrologit uskoivat, että kvalitatiivinen ymmärrys maailmankaikkeudesta ohitti kvantitatiivisen ymmärryksen.

"Ptolemaioksen maailmankuva", joka selitti taivaankappaleiden liikkeet matemaattisesti suhteessa keskellä sijainneeseen Maahan, oli jo pitkään katsottu matemaattisesti järjettömäksi. - Vaikka siinä ei ollutkaan matemaattisesti paljon järkeä, se oli tarjonnut kuitenkin jonkinlaisen matematiikan, jolla taivaankappaleiden liikkeet voitiin ennustaa jotenkuten oikein.

Keplerille tähtien ja planeettojen liikkeiden matematiikka oli tähtien ja planeettojen liikettä - kaikkein rationaalisin matemaattinen maailmankaikkeus oli sellainen, jossa planeetat ja tähdet kiersivät aurinkoa. - Koska tämä oli matemaattisesti rationaalisinta, se edusti hänelle myös "fyysistä totuutta." - Tämä edusti täydellistä matemaattista uudelleensuhtautumista fyysisiin ilmiöihin.

Vaikka Galilein suhde uusplatonismiin on paljon kiistanalaisempi, hän vaikuttaa perineen uusplatonismista ainakin tämän saman suhtautumisen matematiikkaan. - Hän katsoi, että "maailmankaikkeuden perimmäinen totuus" oli matemaattinen. - Vasta kun ymmärryksemme maailmankaikkeudesta vastasi maailmankaikkeuden matematiikkaa, voimme sanoa ymmärtävämme maailmankaikkeutta".

"Vastauskonpuhdistuksen jälkimainingeissa" kirkko ei ollut valmis hyväksymään kaikkia johtopäätöksiä, joita tästä näkökulmasta seurasi, kuten ajatusta siitä, että aurinko on aurinkokunnan keskipisteessä. - Tämä matemaattinen näkemys maailmankaikkeudesta sai pysyvän jalansijan vasta Newtonin aikana ja muutti eurooppalaisen tieteen pysyvästi.

10. Nykyajan uusplatonismi

Integraalifilosofi Allan Combs väittää, että 10 uuden ajan ajattelijaa voidaan pitää "uusplatonilaisina". - Hänen mukaansa heitä ovat: J. W. von Goethe, Friedrich Schiller, F. W. J. Schelling, G. W. F. Hegel, S. T. Coleridge, R. W. Emerson, Rudolf Steiner, Carl Jung, Jean Gebser sekä Brian Goodwin.

Hän näkee näiden ajattelijoiden olevan osa perinnettä, "joka eroaa sekä empiristisestä, rationalistisesta, dualistisesta että materialistisesta länsimaisesta perinteestä".

Lähteet: