www.teoforum.net

Kohtaamisfoorumi ihmisille, jotka haluavat erottaa ajatuksissaan totuuden epätodesta ja jotka haluavat käyttää voimiaan ihmiskunnan ja muun luomakunnan hyvää elämää edistäviin tekoihin.

... Polkuja hengellisyydestä henkiseen kasvuun…
AjankohtaistaTapahtumakalenteriYhteystiedot






LÄHI-IDÄN USKONNOT

  1. Assyrio-/babylonia-/muinaisegyptiläiset uskonnot
  2. Zarathustra-/mazda-/parsilaisuus
  3. Juutalaisuus
  4. Kristinusko - Katolisuus
  5. Kristinusko - Ortodoksisuus
  6. Kristinusko - Reformoitu
  7. Islam
  8. Bahai

5. Kristinusko - Ortodoksinen kirkko eli kreikkalaiskatolinen kirkko

Ortodoksinen kirkko ("oikea", "katsomus") eli kreikkalaiskatolinen kirkko on kristillinen kirkko, johon kuuluu n. 220 miljoonaa kannattajaa. - Suurin osa maailman ortodoksisista paikalliskirkoista sijaitsee Venäjällä, Balkanin niemimaalla ja Lähi-idässä.

Vanhastaan kreikkalaiskatolisella kirkolla tarkoitettiin "yhteisen katolisen kirkon itäistä, bysanttilaista haaraa" erotukseksi "katolisen kirkon läntisestä eli roomalaiskatolisesta haarasta" . - Termiä "kreikkalaiskatolinen kirkko" ei juuri enää käytetä.

Ortodoksinen kirkko ei ole samalla tavoin yhtenäinen kuin esimerkiksi katolinen kirkko, vaan pikemminkin erilaisten kirkkojen yhteenliittymä. - Ortodoksisten kirkkojen ryhmään lasketaan varsinaisen ortodoksisen kirkon lisäksi myös orientaaliset ortodoksiset kirkot sekä itäsyyrialainen "Idän apostolinen kirkko".

Ortodoksinen kirkko koostuu 15:sta autokefaalisesta eli itsenäisestä paikalliskirkosta.

"Orientaalisten kirkkojen" -perhe puolestaan koostuu viidestä kirkosta, jotka ovat Egyptin koptilainen kirkko, Syyrian ortodoksinen kirkko, Intian syyrialais-ortodoksinen kirkko, Armenian apostolinen kirkko ja Etiopian apostolinen kirkko.

Historiaa

Ortodoksinen kirkko katsoo olevansa sama kirkko, jonka Jeesus ja apostolit perustivat ja joka toimi 300-luvulta lähtien Rooman valtionkirkkona. - Valtionkirkossa oli tuolloin viisi patriarkkaa viidessä kaupungissa: Roomassa, Antiokiassa, Aleksandriassa, Jerusalemissa ja Konstantinopolissa (nyk. Istanbul) .

Ortodoksisen ja orientaalisten kirkkojen ero alkoi tapahtua jo 400-500-luvuilla, jolloin orientaaliset ortodoksiset kirkot alkoivat irtaantua Itä-Rooman valtionkirkon kristologisista linjauksista. - Kiistassa oli kyse erosta patriarkka Nestorioksen esittämän kristologisen näkemyksen, jonka mukaan "Kristus" oli erikseen jumalainen ja inhimillinen olento, ja ortodoksisten kirkkojen näkemyksen välillä, jonka mukaan "Kristus" oli samanaikaisesti jumala ja ihminen .

Orientaaliset kirkot kuten Armenian apostolinen kirkko ja Egyptin koptilainen kirkko omaksuivat oman "monofysiittisen" tulkintansa, joka korosti "Kristuksen" jumaluutta. - Islamin leviämisen myötä ja Bysantin menettäessä alueita kasvavalle "islamilaiselle kalifaatille" joutuivat nämä kirkot Bysantin vaikutuspiirin ulkopuolelle.

V. 1054 tapahtumiin kulminoituneessa "Suuressa skismassa" läntiset ja itäiset paikalliskirkot erosivat toisistaan erillisiksi tunnustuskunniksi eli paavin johtamaksi katoliseksi kirkoksi ja idän ortodoksiseksi kirkoksi.

Skismaan vaikutti merkittävästi erimielisyys Nikean uskontunnustuksen sanamuodoista: ns. "filioque-kiista". - Lännen kirkko lisäsi uskontunnustukseen sanan (lat.) "Filioque" eli ... ja "Pojasta") eli sen näkemyksen mukaan "Pyhä Henki" oli lähtöisin "Isästä" ja "Pojasta" .

Idän patriarkaatit eivät hyväksyneet tätä muutosta. - Jo ennen filioque-kiistaa olivat idän ja lännen kirkot kehittyneet eri suuntiin. Teologisessa ajattelussa oli eroja .

Lisäksi poliittinen kehitys Rooman valtakunnassa johti erilaisiin näkemyksiin mm.paavin asemasta. - Valtakunnan keskus oli siirtynyt Roomasta Konstantinopoliin. - Lopulta jännitteet olivat niin suuret, että paavin lähettämä legaatti ja Konstantinopolin patriarkka julistivat toisensa "kirkonkiroukseen" eli "pannaan", v. 1054. - Kiroukset olivat voimassa aina v. 1965 asti.

Ortodoksikirkon leviäminen

Ortodoksinen kirkko levisi Bysantin valtakunnan alueelta lähetystyön myötä pääasiassa itään. 1000-luvulla kirkon vaikutus ulottui jo Unkariin, Puolaan, Baltiaan, Ukrainaan, Valko-Venäjälle ja Venäjälle. - Konstantinopolin kukistuttua, v. 1453, Venäjästä muodostuikin ortodoksisen kirkon kannalta merkittävä keskus, ”Kolmas Rooma”. - Venäjältä ortodoksisuus levisi 1700- ja 1800-lukujen aikana Kiinaan, Koreaan, Japaniin ja Alaskaan.

Ortodoksisuus saapui Venäjän keisarikuntaan kuuluneeseen Alaskaan 1700-luvun lopulla venäläisten lähetyssaarnaajien toimesta Venäjän myytyä Alaskan Yhdysvalloille.

Venäjän ortodoksisen kirkon historiassa kääntyi uusi lehti, kun Lenin Venäjän v. 1917 vallankumouksen jälkeen erotti kirkon valtiosta ja koulun kirkosta. - Aluksi bolševikit suhtautuivat uskontoon harmittomana taikauskona, joka vähitellen tieteen edetessä tulisi häviämään. V. 1921 suhtautuminen kuitenkin muuttui ja puolue omaksui uuden ”taistelevan ateismin” ja ”taistelevan materialismin” periaatteet, joiden perusteella aloitettiin laaja uskonnonvastainen propagandakampanja.

V. 1929 jälkeen Neuvostoliitossa alkoi laajamittainen uskontojen vainoaminen. - Valtaosa eri uskontojen papistosta joko lähetettiin vankileireille tai teloitettiin ja monet pakenivat maasta. - Kaikki löyhästi määritelty ”uskonnollinen propaganda” kiellettiin, mukaan lukien raamattupiirit, uskonnolliset nuoriso- ja naisjärjestöt sekä uskontokuntien ylläpitämät kirjastot ja lukusalit.

Toisen maailmansodan aikana ortodoksinen kirkko otettiin mukaan Saksan vastaiseen sotaponnistukseen, ja uskontojen vaino laimeni. - Vaikka jonkin verran kirkkoja avattiin uudelleen, ei valtion uskonnonvastainen asenne kuitenkaan ratkaisevasti muuttunut.

Ensimmäinen maailmansota johti Osmanien, Itävalta-Unkarin ja Venäjän valtakuntien häviämiseen ja siten myös muutoksiin alueen ortodoksisissa kirkoissa.

Vasta kommunismin romahtaminen Itä-Euroopassa hellitti valtion otetta alueen kirkoista ja loi uutta poliittista ja uskonnollista vapautta itäeurooppalaisille.

Yhdysvalloissa Moskovan patriarkaatin alainen "Aleuttien ja Pohjois-Amerikan hiippakunta" huolehti 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, paitsi venäläisistä, myös Yhdysvaltoihin muuttaneista serbialaisista, kreikkalaisista, syyrialaisista ja albanialaisista siirtolaisista.

Levinneisyys

Ortodokseja eli kreikkalaiskatolisia on 1,3 % maailman väestöstä eli 253 miljoonaa (2007). - Ortodoksikirkko on maailmassa katolisen kirkon jälkeen toiseksi suurin kristillinen kirkko. - Kristityistä ortodokseja arvoidaan olevan 12 %.

Oppi

Jumalakäsityksessä yhteistä kristillisissä kirkoissa:

  • Luterilaista, katolista ja ortodoksista kirkkoa yhdistää usko kolmiyhteiseen Jumalaan, "Isään", "Poikaan" ja "Pyhään Henkeen". - Isä on kaiken Luoja ja ylläpitäjä, Poika on Lunastaja ja syntiemme sovittaja, Pyhä Henki on nimensä mukaisesti Pyhittäjä, eläväksi tekijä ja Lohduttaja.
  • Yhteistä on "usko Jeesuksen kahteen luontoon": Jeesus on sekä Jumala että ihminen, joka syntyi neitsyt Mariasta ja tuli ihmiseksi pelastamaan meidät synnin, kuoleman ja pahan vallasta.
  • Kaikki kolme kirkkoa uskovat, että "kaste" on välttämätön pelastukseen
  • ja että ihminen pelastuu "yksin uskosta, yksin armosta", Kristuksen tähden.

Eroavaisuuksia näiden välillä:

  • Ortodoksit pitävät itseään alkuperäisen kristinuskon perillisinä.
  • Jumalanpalveluselämää korostetaan opin ja moraalin yli.
  • Mystiikka ja henkilökohtainen yhteys Jumalaan on tärkeä.
  • Ikonit, "ikkunat taivaaseen", ovat osa uskonnonharjoitusta.
  • Seitsemän sakramenttia: kaste, mirhavoitelu kasteen jälkeen, katumus/rippi, ehtoollinen, avioliitto, sairaan voitelu ja papiksi vihkiminen.

Ihmiskäsityksessä:

  • Ihminen on ortodoksian mukaan luomus, joka tarvitsee Jumalaa, tullakseen viisaaksi, hyväksi, hyväntahtoiseksi ja pitkämieliseksi.
  • Ihmisen tehtävänä on pahan torjuminen hyvän tekemisen rinnalla.
  • Ihmiskäsitykseen liittyy ihmisen ja Jumalan synergiaoppi: Oppi Jumalan ja ihmisen yhteistyöstä kääntymisessä. Ihmisen tahto on sekä luotu että langennut.
  • Kristus vapauttaa ihmisen alkuperäisen synnin seurauksista ja eheyttää ihmisen langenneen olemuksen.
  • Siksi ortodoksinen ihmiskäsitys ei opeta ihmisen juridisesta lunastuksesta, vaan terapeuttisesta jumaloitumisesta. Ihmisen jumaloitumisen todellinen merkitys on "Kristuksen kaltaiseksi" tulemisessa.

Toisin kuin protestanttinen kristillisyys, ortodoksisuus ei perustu tunnustuksiin, vaan keskeistä on käsitys kirkosta oikean uskon ilmaisijana. - "Kirkon usko" perustuu "opinkappaleisiin eli dogmeihin", jotka puolestaan kirkon näkemyksen mukaan perustuvat suoraan Jumalan ilmoitukseen. - Kirkon uskonkappaleet on määritelty seitsemässä ekumeenisessa kirkolliskokouksessa.

Ortodoksisessa, kuten myös katolisessa kirkossa, Raamattuun perustuvien dogmien lisäksi kirkon traditiolla on merkittävä asema. - Tämä traditio palautuu apostoliseen aikaan ja muodostaa kirkon näkemyksen mukaan Raamatun kanssa kirkon kokonaisuuden. - Raamattu ja traditio on uskottu yksin ortodoksiselle kirkolle, joka tulkitsee niitä. - Kirkko on kokonaisuudessaan erehtymätön oikean uskon suhteen.

Merkittävä osa kirkon traditiota ovat myös kirkkoisien opetukset, joista erityisen arvossa pidettyjä ovat Gregorios Nazianzilainen, Basileios Suuri ja Johannes Krysostomos.

Jo varhain ensimmäisellä vuosituhannella ortodoksisen ja katolisen kirkon hallinnot alkoivat perustua erilaisiin ratkaisuihin, joiden on katsottu edustavan taustalla olevia erilaisia teologisia näkemyksiä. - Keskeisimpiä näistä kysymyksistä on paavin asema kirkon päänä.

Ortodoksisessa kirkossa Neitsyt Marialla on erityinen asema "esirukoilijana". - Marian katsotaan olevan "ainainen neitsyt" ja ”uusi Eeva”, joka vastasi omasta tahdostaan myöntävästi ylienkeli Gabrielin esittämään kysyvään ilmoitukseen Jeesuksen syntymästä. - Ortodoksit eivät tunnusta katolisen kirkon "oppia Marian synnittömästä sikiämisestä ja suoraan taivaaseen nousemisesta".

Ortodoksisessa kirkossa ei ole ehdotonta määritelmää sakramenttien määrästä, mutta usein niitä katsotaan olevan seitsemän: kaste, mirhavoitelu, ehtoollinen, katumus, pappeus, avioliitto ja sairaanvoitelu. - Muita sakramenteiksi mainittuja ovat hautaus, kirkon vihkiminen, munkiksi vihkiminen ja vedenpyhitys. - Sakramenteista ainoastaan kasteen voi hätätilanteessa suorittaa maallikko, muutoin ne toimittaa joko pappi tai piispa.

Ortodoksisen näkemyksen mukaan eri kirkkojen välillä ei ole sakramenttiyhteyttä ja siksi niihin saavat osallistua vain ortodoksisen kirkon jäsenet.

"Pappeus" jakautuu ortodoksisessa kirkossa "piispuuteen", "pappeuteen" ja "diakoniuteen".

Papiksi voidaan vihkiä "nuhteeton mies, joka on ennen papiksi vihkimystä avioitunut tai päättänyt elää naimattomana". - Naimattomalla tarkoitetaan joko munkkia tai selibaattilupauksen tehnyttä miestä. - Piispojen tulee olla naimattomia tai leskiä.

Ortodoksisessa kirkossa ei ole naispappeutta.

Jumalanpalvelus-traditiolla on merkittävä asema kirkon liturgisessa elämässä. - Kirkon jumalanpalveluselämä koostuu erilaisista sykleistä, joihin kuuluvat päivittäiset, viikoittaiset ja vuosittaiset toimitukset sekä erilaiset jumalanpalvelustyypit.

Jumalanpalveluskierron keskeisenä elementtinä on vuorokauden jumalanpalvelusrytmi mm. aamu- ja ehtoopalveluksineen. - Tärkein kirkon palveluksista on liturgia eli ehtoollisjumalanpalvelus, joka toimitetaan ainakin sunnuntaisin ja juhlapäivinä; mm. luostareissa päivittäin. - Jumalanpalveluksissa noudatetaan bysanttilaista perinnettä, jonka juuret voi nähdä juutalaisessa synagogajumalanpalveluksessa.

Lähteet: