www.teoforum.net

Kohtaamisfoorumi ihmisille, jotka haluavat erottaa ajatuksissaan totuuden epätodesta ja jotka haluavat käyttää voimiaan ihmiskunnan ja muun luomakunnan hyvää elämää edistäviin tekoihin.

... Polkuja hengellisyydestä henkiseen kasvuun…
AjankohtaistaTapahtumakalenteriYhteystiedot






LÄHI-IDÄN USKONNOT

  1. Assyrio-/babylonia-/muinaisegyptiläiset uskonnot
  2. Zarathustra-/mazda-/parsilaisuus
  3. Juutalaisuus
  4. Kristinusko - Katolisuus
  5. Kristinusko - Ortodoksisuus
  6. Kristinusko - Reformoitu
  7. Islam
  8. Bahai

4. Kristinusko - roomalaiskatolisuus

Kristinusko on "monoteistinen eli yksijumalainen" uskonto ja kannattajamäärältään maailman suurin. Sen kannattajia on tämän päivän maailmassa 2,1 miljardia eli n. 1/3 maailman väestöstä.

Se kuuluu "abrahamilaisiin uskontoihin" ja on syntynyt juutalaisuuden sisällä. - Kristinusko on saanut vaikutteita myös zarathustralaisuudesta.

Kristinuskon historia

Kristinusko sai alkunsa juutalaisen profeetan ja karismaatikon, Jeesus Nasaretilaisen ympärille, syntyneestä liikkeestä n. v. 30/33 jaa. tienoilla. - Jeesus vaikutti Palestiinassa, lähinnä Galilean maakunnassa.

Jeesus julisti, että "Jumalan valtakunta oli tulossa, jolloin hyvä ja paha saavat palkkansa ja maailma luodaan uudeksi." - Parantaessaan ihmisiä Jeesus julisti, että "Jumalan valtakunta oli jo tullut ihmisten keskelle." Jeesus haastoi ihmisiä "elämään uudella tavalla, mihinkään ulkonaiseen turvautumatta ja vihollisiaan rakastaen."

Jeesuksen julkinen toiminta jäi lyhyeksi, sillä hän joutui ristiriitaan johtavan papiston kanssa. - Hänet luovutettiin roomalaisille vallanpitäjille ja teloitettiin ristiinnaulitsemisella "Juutalaisten kuninkaana" ("INRI").

Pian ristiinnaulitsemisen jälkeen hänen oppilaansa alkoivat kokea "ilmestyksiä", joista he päättelivät Jumalan herättäneen Jeesuksen kuolleista. - Sanoma Jeesuksesta levisi myös kreikankielisten juutalaisten keskuuteen.

Kristinuskon leviäminen käynnistyi pian evankeliumeissa esitetyn Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen n. v. 30/33.

Ajanlaskun alun ensimmäisellä vuosisadalla kristinuskoa levittivät erityisesti "Paavali (Saul) Tarsoslainen" ja muut ns. "apostolit eli lähettiläät". - Rooman valtakunnan alueella uusi usko levisi nopeasti, vaikka sitä aika ajoin vainottiin. Rooman valtakunnassa vallinnut suhteellinen rauha ja tieverkoston hyväkuntoisuus mahdollistivat kuitenkin kristinuskon nopean leviämisen valtakunnan alueella seuraavan kolmen vuosisadan aikana.

Kristinuskon menestystä auttoi pitkälle menevä "yhteisöllisyys", kun kristityt kokoontuivat salaa toistensa kodeissa ja odottivat "Kristuksen toista tulemista". - Valtiovallan vainotessa kristittyjä ihmetytti ei-kristittyjä laajalti näiden peräänantamattomuus keisarikultin edessä. - Kristinusko vetosi ihmisiin "monoteismin, tasa-arvon ja keskinäisen huolenpidon ansiosta".

Kristittyjen määrän lisääntyessä alkoi yhdentyminen Rooman valtakunnan kreikkalaisen filosofisen ja sen hellenistisen kulttuurin kanssa. - Varsinkin 200-luvulla eläneen Plotinoksen uusplatonistiset pohdiskelut jouduttivat kristinuskon filosofista ja kulttuurista eroa juutalaisilta juuriltaan "Rooman valtakunnan kirkoksi", katoliseksi kirkoksi.

Myöhemmin kristinuskon asemaa edesauttoi keisari Konstantinuksen kristittyjä suosiva politiikka. - Konstantinuksen antaman Milanon ediktin seurauksena kristittyihin kohdistuneet ajoittaiset vainot loppuivat. - Konstantinus kutsui koolle myös 1. ekumeenisen kirkolliskokouksen v. 325, jonka tarkoitus oli ratkoa opillisia riitoja. - Konstantinuksen elinaikana kristityt olivat vielä vähemmistönä eikä keisari itse ottanut kastetta ennen kuin kuolinvuoteellaan.

Rooman valtakunta ei kuitenkaan ollut varhaisin kristillinen valtio, sillä Armenian apostolinen kirkko oli saanut valtionkirkon aseman jo v. 301.

Kristittyjen lukumäärä kuitenkin kasvoi nyt nopeasti.

Ei-kristitty keisari Julianus yritti vielä 300-luvun puolivälissä palauttaa vanhojen uskojen aseman. - Lopulta keisari Theodosius kielsi muiden uskontojen kuin kristinuskon harjoittamisen Rooman valtakunnassa 300-luvun lopulla.

Muiden uskontojen temppelit hävitettiin, ja v. 416 keisari Theodosius kielsi ei-kristityiltä julkiset virat. - Myös Ateenan filosofikoulut lakkautettiin. Muiden uskontojen hävittämisessä käytettiin myös väkivaltaa. - Vainot kohdistuivat myös kristinuskon omiin "vääräoppisiin".

Konsiileille muodostui vaikea tehtävä luoda kristilliselle kirkolle yhtenäinen oppi, sillä Jeesus ei kirjoittanut mitään eikä Raamattu ollut filosofinen teos.

Kaikkien kristittyjen yhteiseksi käsitetyn kirkon, joka oli ajan myötä saanut nimen katolinen ("yleinen") kirkko, reunat rakoilivat jo ensimmäisinä kristillisinä vuosisatoina erilaisten opillisten riitojen seurauksena.

Katolinen kirkko katsoo edustavansa alkuperäistä, perinteeltään rikkoutumatonta kirkkoa ajanlaskun alkusta asti ja muiden kirkkojen olevan siitä eronneita.

Jo ensimmäisellä vuosituhannella muusta kristikunnasta erosivat / "erotettiin" eräät areiolaiset, nestoriolaiset, monoteliitit ja monofysiittiset kirkot kuten ortodoksinen, Egyptin koptilainen kirkko.

V. 301 Armenian kuningaskunnasta oli tullut ensimmäinen kristinuskon valtionuskonnokseen ottanut maa – 12 vuotta ennen uskonnon virallista tunnustamista Rooman valtakunnassa ja 30–40 vuotta ennen Konstantinuksen kastamista. - Armeniassa ja Egyptissä on vähemmistöasema säilynyt läpi vuosisatojen.

V. 395 Rooman valtakunta jakautui kahtia ja syntyi Länsi-Rooma sekä Itä-Rooma eli Bysantti. - Bysantista kehittyi mahtava valtakunta, jossa oli keisarin johtama valtionkirkko. - Bysantti kukistui turkkilaisten valloitettua Konstantinopolin v. 1453.

Länsi-Rooma kukistui germaanien hyökkäyksiin jo v. 476, mutta germaanit omaksuivat kristinuskon Roomaan työntyessään ja näin kristinusko levisi muuallekin Länsi-Eurooppaan. - Paavin katolisesta kirkosta kasvoi voimakas mahti.

Myöhemmin keskiajalla (1500-luvulla) läntinen kristikunta pirstoutui kuitenkin lopulta eri kirkkoihin reformaation ("uskonpuhdistuksen") seurauksena.

Vuoteen 600 mennessä kristinusko oli jo tullut valtauskonnoksi kaikkialla Välimeren alueella.

Ensimmäisen vuosituhannen loppupuolella arabien valtakunnan levittämä islam syrjäytti kristinuskon valtauskontona lähes kaikkialta Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta, joskin mm. Egyptissä ja Syyriassa vanhat kristilliset yhteisöt ovat säilyneet vähemmistöinä nykyaikaan saakka ja Etiopiassa pitkään valtaväestönäkin.

Muslimit hallitsivat vuosisatojen ajan myös Espanjaa, mutta kristityt valloittivat sen takaisin vuoteen 1492 mennessä. Tällöin kristinusko oli valtauskontona koko Euroopassa, jonka keski- ja pohjoisosiinkin se oli jo levinnyt, mutta vähäisiä alueita lukuun ottamatta ei muissa maanosissa. - Mutta pian sen jälkeen sitä alettiin nopeasti levittää varsinkin Amerikan manterelle ("löytöretket").

Kristinuskon suuntaukset

Kristinuskon ensimmäinen merkittävä jakaantuminen tapahtui lännen kirkon (Rooma) ja Bysantin (Konstantinopoli) välillä. - Katolisuudessa on pitkälti kyse myös paaviuden historiasta.

Lännessä jumalanpalveluskieleksi omaksuttiin latina (1960-luvulle asti), idässä taas kreikka.

Oppiriita uskontunnustuksen sanamuodosta sai idän ja lännen kirkot kiroamaan toisensa v. 1054 (lännessä uskontunnustukseen lisättiin "Pyhä Henki" lähtee "myös Pojasta” -maininta. - Kirkonkiroukset kumottiin vasta v. 1965.

Tämä suuri skisma hajotti kirkkoa lisää. - Tämän riitaisan eron perillisiä olivat "katolinen kirkko", jonka päämaja sijaitsi Roomassa, ja "ortodoksinen kirkko", jonka arvostetuimpana piispana toimi Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka.

Nykyinen "ortodoksinen kirkkokunta" polveutuu Bysantin kirkosta. Sen tärkeimmät kirkot ovat Venäjällä, Balkanilla ja Kreikassa. - Konstantinopolin patriarkalla on symbolinen johtoasema, vaikkei kirkoilla yhteistä keskushallintoa olekaan. - Ortodoksinen kirkko painottaa tradition merkitystä. Sen liturgiassa on säilynyt Bysantin hovirituaalien piirteitä.

Roomalaiskatolisen kirkon vanhat ydinalueet ovat Etelä- ja Keski-Eurooppa. Se on suurin kaikista kristillisistä kirkkokunnista ja sillä on paljon kannattajia Latinalaisessa Amerikassa ja Afrikassa. - Myös Yhdysvalloissa ja joissakin Aasian maissa on runsaasti katolilaisia.

Roomalaiskatolisen kirkon ylin auktoriteetti on "paavi" ja kirkolla on keskitetty hallintorakenne.

"Reformoidut/protestanttiset kirkot" taas syntyivät 1500-luvulla protestiliikkeenä roomalaiskatolisessa kirkossa. - Kiistat koskivat erityisesti paavin asemaa ja oppia pelastuksesta.

Protestanttiset kirkot ovat tyypillisesti kansallisia ja monissa Pohjois-Euroopan maissa muodostui vahva valtionkirkkojärjestelmä 1600-luvulla. - Yhdysvalloissa kirkko ja valtio päädyttiin erottamaan toisistaan.

Protestanttisille kirkoille on ominaista Raamatun kääntäminen kansan omalle kielelle, liturgian kansankielisyys, saarnan keskeinen asema ja maallikkoliikkeiden merkitys. - Protestanttiset kirkot lakkauttivat myös luostarit ja pappien selibaattivaatimuksen .

Dogmit ("oppi", "oppilauselma", "kristillinen uskontotuus")

Kristinuskossa on käytännössä kaksi yhteistä dogmia:

  • Dogmi kolmiyhteisestä Jumalasta
  • Dogmi inkarnoituneesta Kristuksesta eli siitä, miten Kristus on tosi Jumala, joka syntyi ihmiseksi sovittaakseen ihmiskunnan synnit.

Usein kaikkia oppeja kutsutaan virheellisesti "dogmeiksi" . Kirkkokunnan kaikkien dogmien kokonaisuutta kutsutaan taas "dogmaksi".

Kristillisen teologia on pyrkinyt käsitteellisesti ilmaisemaan kristinuskon keskeisiä käsityksiä. Sen juuret ovat yhtäältä juutalaisuudessa ja apostoli "Paavalin kirjeissä" ja toisaalta antiikin opeissa, erityisesti platonismin eri muodoissa.

Kristillinen oppi ja "Uuden testamentin" ajattelu pohjautuu osittain juutalaisten pyhiin kirjoituksiin , joista useimmat on koottu Vanhaan testamenttiin.

Kristinuskon keskeisimmät dogmit muotoiltiin vv. 325 ja 787 välisenä aikana pidetyissä "seitsemässä ekumeenisessa kirkolliskokouksessa, jotka järjestettiin ennen idän ortodoksisen ja lännen katolisen kirkon eroa v. 1054. - Näiden kokousten pohjalta muotoiltiin nikealais-konstantinopolilainen uskontunnustus, jonka myös suurin osa kristillisistä kirkoista hyväksyy.

Kristinusko on lähetysuskonto. Uuden uskonnon julistamista innosti Jeesuksen lähetyskäsky - "Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni" .

Kristinuskoon kuuluu usko kolminaisuusoppiin eli yhden Jumalan kolmeen persoonaan, jotka ovat "Isä", "Poika" ja "Pyhä Henki" .

"Jumalan ainoa poika, Jeesus", on yhtä aikaa kokonaan sekä todellinen ja aito Jumala että todellinen ja aito ihminen. - Jumalan poika eli "Jeesus", on yhtä aikaa kokonaan sekä todellinen Jumala että todellinen ihminen. - "Jeesus" on ihmiseksi tullut Jumala ja Jumala puhuu "Jeesuksen" kautta Jumalan Sanaa.

Kristinuskon mukaan "Jeesukseen uskovat ja hänen opetuksiaan seuraavat" saavat "pelastuksen". - "Usko" Jeesukseen Kristukseen Pelastajana ja Herrana, hänen ristinkuolemaansa ihmiskunnan synnin tähden ja ylösnousemukseensa, on ainoa keino pelastua kadotuksesta fyysisen kuoleman jälkeiseen iankaikkiseen elämään Jumalan taivaassa.

Katolisen kirkon usko rakentuu "seitsemän sakramentin" eli pyhän toimituksen ympärille:

  1. Kasteen sakramentti
  2. Vahvistuksen sakramentti
  3. Eukaristian sakramentti
  4. Parannuksen ja sovittamisen sakramentti
  5. Sairaiden voitelun sakramentti
  6. Vihkimyksen sakramentti
  7. Avioliiton sakramentti

Kristinuskoa tunnustavaa tai kristilliseen kirkkokuntaan kuuluvaa henkilöä kutsutaan nimellä kristitty. Nimitys perustuu Jeesuksesta käytettyyn kreikankieliseen nimitykseen voideltu eli Kristus, joka otettiin käyttöön ensimmäisenä Antiokian seurakunnassa "Uuden Testamentin Apostolien tekojen" mukaan.

Kristinuskossa on erilaisia suuntauksia, joiden kaikkien alkuperä on kristittyjen pyhän kirjan, "Raamatun" ja sen "Uuden testamentin" Jeesuksen opetukset . - Kristinusko on kirjauskonto. "Vanhassa testamentissa" on esitetty 10 käskyä.

Kirkon järjestäytyminen - hallinto

Nykyisistä kirkoista tutut papin, diakonin ja piispan virat olivat käytössä jo 100-luvun lopulle tultaessa.

Avainhenkilöitä olivat "piispat", joiden tehtäviin kuului opin säilyttäminen ja kristittyjen sisäisten riitojen sovittelu. - Heidän uskottiin olevan apostolien seuraajia. - Piispoja avustivat "diakonit", jotka toimivat vähempiosaisten parissa ja auttoivat ehtoollisen jaossa.

Piispat olivat kaupunkiseurakuntien johtajia ja heidän valtapiirejänsä alettiin kutsua "hiippakunniksi", joista arvostetuimmat sijaitsivat Roomassa, Konstantinopolissa, Antiokiassa, Jerusalemissa ja Aleksandriassa . Näiden hiippakuntien piispoja alettiin kutsua "patriarkoiksi".

"Hiippakunnat" jaettiin pienempiin alueisiin, "seurakuntiin", joita johti piispan vihkimät "presbyteerit eli vanhimmat". Presbyteerin virasta kehittyi "papin virka". - Orjakin saattoi päästä papiksi, jos isäntä ensin vapautti hänet.

Papeilta alettiin vaatia naimattomuutta eli selibaattia askeettisen ihanteen saadessa suosiota kirkossa. - Lännessä selibaattivaatimus koski pappeja ja piispoja, kun idässä se koski vain piispoja — papit saivat olla naimisissa, jos avioliitto oli solmittu ennen pappisvihkimystä.

Kristologiset kiistat

300-luvun kristillistä kirkkoa jakoivat syvästi kiistat "Pyhän Kolminaisuuden" luonteesta ja erityisesti Jeesuksen luonteesta kolminaisuuden osana . Nämä kristologiset kiistat käsittelivät mm. kysymyksiä kuten:

  • Oliko "Kristus" jumala, ihminen, enkelimäinen olento vai kaikenlaisen luokittelun ulkopuolella oleva
  • Muuttivatko "Kristuksen" tekemät ihmeet fyysistä todellisuutta vai olivatko ne vain symbolisia
  • Nousiko "Kristuksen" ruumis todella fyysisesti kuolleista
  • Oliko ylösnoussut "Kristus" yliluonnollinen olento?

V. 325 Nikean kirkolliskokous oli tuominnut "Areioksen opetukset", joiden mukaan "Poika, tai Sana", joka kristillisen uskon mukaan oli lihaksi tullut "Jeesus Kristus", oli luotu olento ja Isä Jumalaa alempi, ja että "Isä" ja "Poika" olivat samanlaista substanssia, mutta eivät identtisiä. - Kirkolliskokous muotoili Nikean uskontunnustuksen, joka julisti, että "Poika" ja "Isä" olivat samaa substanssia.

Kirkolliskokous ei kuitenkaan saanut kiistoja päättymään, ja vielä keisari Theodosioksen astuessa valtaan valtakunnassa oli useita "lahkoja", jotka pyrkivät saattamaan oppinsa kristikunnan yleiseksi näkemykseksi. - Näistä enemmän sivuston myöhäisemmässä osiossa.

Vaikka kukaan merkittävä valtavirran kirkonmies valtakunnassa ei varsinaisesti seurannut Areioksen oppia , osa papeista kuitenkin käytti "homoiousion-muotoa, ja osa taas pyrki välttämään koko kiistan sanomalla vain, että Jeesus oli samanlainen (kreikaksi "homoi") kuin "Isä" . - Heidän vastustajansa leimasivat yleensä kaikki tällaiset henkilöt "areiolaisiksi", vaikka he eivät ehkä itse katsoneet olevansa sellaisia.

Efesoksen kirkolliskokous v. 413 erotti puolestaan "nestoriolaiset", joiden mielestä "Kristus" oli täysi ihminen, mutta ei täysi Jumala , ja Khalkedonin kirkolliskokous erotti v. 451 "monofysiitit", joiden mielestä "Kristus" oli täysi Jumala, mutta ei täysi ihminen. - Kokousten päätös oli, että "Kristuksessa" ihmisyys ja jumaluus olivat molemmat täysin läsnä yhtä aikaa .

Raamatun kaanonin kehittyminen

Raamatun pohjana kristityt käyttivät Jeesuksen aikana käytössä olleen hebrealaisen raamatun, "Tanakhin", kirjojen kokoelmaa. Sen lisäksi mukaan otettiin niitä kristillisiä kirjoituksia, joiden katsottiin olevan apostolista alkuperää.

Raamattu (lat. "Biblia", aik. "Pyhä Raamattu") on kristinuskon ja juutalaisuuden pyhä kirja, kaanon eli ohjeellinen tekstikokoelma. - "Alkuperäistä" Raamattua yhtenäisenä kirjakokoelmana ei ole olemassa, vaan alussa oli suuri määrä erilaisia tekstejä, jotka ovat kehittyneet itsenäisesti ja myöhemmin kanonisoitiin.

Raamatun alkukielet ovat "heprea" (suurin osa "Vanhasta testamentista"), "aramea" (osia "Vanhasta testamentista") ja "kreikka" ("Vanha Testamentin Septuaginta-käännös" ja "Uusi testamentti") .

Kaanonin eli ohjeellisen tekstikokoelman muodostuminen tapahtui niin, että eri tahot kokosivat yhteen kirjoja, joita varhaiset kristityt pitivät uskon ja opin lähteinä, jotka olivat merkittäviä siinä historiallisessa tilanteessa, jossa he elivät, ja jotka sopivat yhteen "Vanhan testamentin" opetusten kanssa . - Näin niitä kirjoja, joiden katsottiin omaavan auktoriteettia, ei nuijittu läpi missään byrokraattisissa kirkolliskokouksissa, vaan kaanon syntyi kirjoitusten seurakuntalaisten parissa nauttiman arvostuksen perusteella. - Myöhemmin kirkolliskokoukset vahvistivat jo syntyneen kirjojen kaanonin.

Lopullisesti kaanon hyväksyttiin Karthagon kolmannessa kirkolliskokouksessa v. 397.

Protestanttisessa "Raamatussa" on 66 (39 Vanhassa + 27 Uudessa Testamentissa) erillistä kirjaa. - Nämä kirjat on kirjoittanut 36 ensisijaista kirjoittajaa.

Luterilaisessa kirkossa "apokryfisiä kirjoilla" on sekundaarinen asema eräänlaisena Raamatun oheislukemistona. - Kirjat ovat pääosin heprealaista alkuperää.

Katolisen kirkon käyttämässä latinankielisessä käännöksessä, "Vulgatassa", on lisäksi seitsemän "Vanhan testamentin" apokryfikirjaa (oik. "deuterokanonista kirjaa").

Ortodoksisessa "Raamatussa" on lisäksi vielä kuusi muuta "Vanhan testamentin" apokryfikirjaa .

Lähteet: